PACE työskentely - opettajat kysyvät
1. Miksi tarvitsen PACE asennetta opetuksessa. Tähän asti olen selvinnyt hyvin ilman tätä menetelmää?
Ajattelen, että emotionaalisesti oireilevat oppilaat voivat oppia vain, kun he kokevat olevansa psyykkisesti turvassa. PACE työskentelytapa vahvistaa oppilaan ja opettajan turvallista suhdetta. Me kaikki haluamme tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Kun oppilaat kokevat turvallisuutta suhteessa, heidän resilienssikykynsä kehittyy. PACE ilmapiri osana opetusta antaa turvallisuuden tunnetta oppilaalle. Itsensä arvottomaksi kokevat oppilaat tarvitsevat jotain extraa, jota pelkkä perinteinen opetus ei voi tarjota.
2. Käytän PACE menetelmää mutta oppilas ei muutu.
On ymmärrettävää, että opettajilla on vahva motivaatio nähdä oppilaan sitoutuvan opetukseen. He haluavat, että oppilaat menestyvät, ovat onnellisia ja saavuttavat potentiaalinsa. Käytöksen haasteiden kanssa työskennellessä opettajat saattavat turhautua, tuntea epätoivoa ja jopa vihaa. Mikään heidän toimintansa ei muuta oppilaan käytöstä. Kuitenkin oppilas voi olla hyvinvoiva vain, kun hän voi luottaa aikuiseen ja siihen, että hän ei joudu kokemaan häpeää suhteessa toiseen ihmiseen.
Paine opettaa ilman, että huomioidaan emotionaalinen tuki voi olla voimakasta ja aiheuttaa liiallista stressiä oppilalle. Tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta oppilas pystyy luottamaan ja sitä kautta sitoutumaan opetukseen. PACE auttaa myös aikuista olemaan säädellympi, avoimempi ja sitoutuneempi oppilaan uhmakkaan käytöksen edessä. Aikuisen kärsivällisyys ja avoimuus haasteista huolimatta voi lopullisesti olla se seikka, joka auttaa oppilasta kokemaan riittävästi turvallisuutta ja muuttamaan omaa käytöstä. Tämä ei ole nopeasti tapahtuva korjaus tai muutos vaan vaatii yhteistä turvallista ja pitkää prosessia opettajan ja oppilaan välillä.
3. Yritän käyttää PACEa, mutta se on todella vaikeaa. Mitä minä voin tehdä?
PACEn käyttö on vaativaa mutta se palkitsee, kun huomaa oppilaan turvallisuuden tunteen kasvavan ja oppilaan oppimiskyvyn parantuvan. Jotkut aikuiset käyttävät PACEa intuitiivisesti ja se on heille luontaista. Moni kuitenkin joutuu työskentelemään kovasti oppiakseen käytännössä toteuttamaan PACE ilmapiiriä. Jos aikuisella on heikko kyky säädellä omia tunteitaan ja työskennellä mieli mielessä periaatteella ( ks.blogistani mieli mielessä työskentelystä.
Traumainformoitu oppimisympäristö
niin hänen on myös vaikeaa käyttää PACE asennetta. Jos kasvattaja ponnistelee ottaakseen PACE asenteen käyttöön, hän saattaa löytää kyvyn oman kehon ja omien tunteiden säätelyyn sekä kyvyn käyttää enemmän mentalisaatiota opetuksessa ja kasvatuksessa.
Hyvä itsetuntemus ja sosiaalinen tuki auttaa henkilökuntaa tunteiden käsittelyssä ja mentaalisaation käytössä. Omien tarpeiden kohtaaminen vahvistaa mahdollisuutta käyttää PACE asennetta. Oman kiintymyssuhteen tutkiminen on myös tarpeellista. Ks. Blogikirjoitukseni miten pohtia omaa kiintymyssuhdetta.
4. Kun käytän PACE menetelmää, oppilas tulee vihaiseksi ja haluaa minun lopettavan.
On todella vaikeaa, kun on aikuisena yrittänyt ja yrittänyt auttaa oppilasta ja yritys vesittyy kerta toisensa jälkeen. Se herättää epätoivoa ja avuttomuutta. Psyykkisesti haavoittuneet oppilaat ovat oppineet vastustamaan kaikkea yhteyttä aikuiseen, koska se on tuottanut lapsille suurta kipua ja tuskaa. Heidän kokemuksensa on, että avoimuus suhteessa päättyy aina tuhoisasti ja pahaan oloon. PACE saattaa laukaista oppilaan arvottomuuden tunteet ja siksi hän vastustaa ennakoiden kipua ja pelkoa. Hän ei tunne turvallisuutta kokiessaan surua eikä voi olla avoin aikuisen lohdutukselle. Viha on hänelle paras puolustus ja suoja omalle arvottomuuden tunteelle. Jos henkilökunta pystyy hyväksymään oppilaan vihan tunteet, hän voi vähitellen tuntea yhä vähemmän vihaa ja kyetä avoimempaan suhteeseen aikuisen kanssa.
Olennaista on myös, että henkiökunta voi olla avoimen utelias oppilaan kokemuksille ja tuntea empatiaa hänen tarinaansa kohtaan ja näin auttaa oppilasta rauhoittumaan. Jokaisen oppilaan kohdalla se toimiva juttu voi olla erilainen. Opettajan on vain löydettäävä se juuri tälle oppilalle sopiva keino auttaa. Joku voi tarvita lyhyttä kävelylenkkiä aikuisen kanssa tai jotain ylimääräistä aktiviteettia. Kun oppilas on tunteissan säädellympi, hän on myös avoimempi opettajan käyttämälle PACE asenteelle.
5. Yritän ylläpitää PACE asennetta mutta oppilasta se näyttää ahdistavan.
Takapakkia voi tulla. Sekin kuuluu prosessiin. Lapset, jotka ovat eläneet ympäristössä, jossa eivät ole kokeneet empatiaa eikä lohdutusta ovat oppineet blokkaamaan sosiaalisissa suhteissa syntyvän mahdollisen kivun. Kivun, joka syntyy heidän ajattelussaan kaikissa suhteissa, koska heillä ei ole muunlaista eli hyvää kokemusta yhteydestä toiseen ihmiseen. Kun oppilas alkaa löytämään turvallisuuden tunteen suhteessa opettajaan, niin hän pystyy vähitellen luopumaan siitä pelosta, että kaikki suhteet aiheuttavat kipua. Kun lapsi sallii itselleen kokemuksen omasta arvokkuudesta, hän uskaltaa kohdata myös kivun ja ahdistuksen ymmärtäessään, että hän voi saada siihen lohdutusta ja apua. Alussa luottamuksen mahdollistuminen saattaa lisätä ahdistusta. Kun hän vihdoin uskaltautuu luottamaan aikuisen antamaan apuun, alkaakin ahdistamaan ja pelottamaan. Mitä jos sittenkin sitä apua ei saa tai joutuu häpäistyksi? Se ajatus varmasti on oppilaan mielessä. Enää ei tarvitsekaan turvautua vihaisuuteen ja oppositiossa olemiseen ja sekin on uutta ja pelottavaa.
On ymmärrettävää, että aikuinen toivoo, että oppilas olisi onnellinen mutta aikuisella on oltava mielessä myös tilaa ottaa lapsen ahdistusta vastaan. On hyvä valmistella lapselle turvallista omaa tilaa ja turvapaikkaa etukäteen, jotta se on valmiiksi katsottuna, kun tällainen tilanne syntyy. Se voi olla teltta, säkkituoli tai jokin rauhallinen nurkka tms. Jokaisen lapsen kohdalla rauhoittumiskeino voi olla erilainen - erilainen paikka tai toimi tai jotakin muuta. On kuitenkin tärkeää, että aikuinen voi olla lähietäisyydellä ja todeta vaikka lapsi ei sitä itse haluaisikaan, että aikuisen on kuitenkin tärkeää olla lähellä, jotta hän voi tarvittaessa auttaa. Aikuinen voi kommentoida vaikka että ”halaan sinua mielessäni, kun huomaan että et halua ihan oikeaa halausta”.
Kun PACEn käytö näyttää epäonnistuvan, aikuisesta saattaa tulla defensiivinen. Kun näin tapahtuu, on tärkeää, että aikuinen pyrkii korjaamaan mahdollismman pian yhteyden lapseen kertomalla, että hän sanoi tai toimi väärin tms. Jos aikuinen ei pysty korjaamaan nopeasti tilannetta, oppilas ajattelee jälleen, että hän ei ole lohdutuksen arvoinen.
6. Oppilas on vastaanottavainen PACE toiminnalleni mutta sitten tapahtuu jotain ja tilanne menee taas umpikujaan ja tuntuu kuin joutuisimme aloittamaan alusta.
Tämä on todellakin raskasta. Ensin tuntuu, että tapahtuu edistystä ja seuraavassa hetkessä kaikki on ikään kuin pois pyyhkäisty. Silloin helposti alkaa epäillä, että onko tässä toiminassa mitään järkeä. Kuitenkin edistys on todellista ja ylä- ja alamäet kuuluvat kuvaan. Kun opetellaan uutta taitoa, niin prosessi uuden oppimisessa on oikullista ja epätasaista. Uuden oppiminen vaatii aikaa ennen kuin se jälki muuttuu aivotasolla ja ikään kuin siirtyy ”selkäytimeen”asti. Se vaatii todella paljon samanlaisia toistoja.
Opettajalle ylä- ja alamäet ovat raskaita. Hän on on tyytyväinen, kun oppilas pystyy sitoutumaan opetukseen mutta kun oppilas alkaa taas perääntyä ja vetäytyä, niin epätoivo iskee. Oppilas tuntee ehkä, että ei ole ansainnutkaan hyvää kohtaamista ja alkaa pelätä, että joku mahdollisesti sen huomaa ja kaikki taas rikkoutuu. Se voi olla myös testi henkilökunnalle siitä, että onko hän todella arvokas ja haluaako opettaja todellakin hänelle pelkästään hyvää.
Tämä kaikki saattaa vaikuttaa siihen, että opettajan on vaikea luottaa oppilaan edistymiseen. Ensin tuntee iloa, kun näkee oppilaan kehityksen ja toisessa hetkessä kaikki murenee ja oppilas jälleen vetäytyy kuoreensa alkaessaan pelätä uudelleen kipua suhteessa, jota hän on aiemmin elämässään niin paljon joutunut sietämään.
Aikuisia auttaa se, että he tiedostavat, että näin voi tapahtua ja se auttaa säilyttämään oman vakauden ja uskon, että oppilas kyllä vähitelleen alkaa yhä enemmän luottamaan ja kokemaan suhteissaan turvallisuutta.
7. Oppilas näyttää sietävän uteliaisuuttani mutta vihaa empaattista asennettani.
Joskus kasvattajat käyttävät empattista asennetta ilman vahvaa tunnetta. Turhautuneisuuden ja vihaisuuden tunteet voivat aiheuttaa sen, että aikuisen on mahdotonta kokea empatiaa oppilasta kohtaan. Tälläin on järkevämpää turvautua uteliaisuuteen ja kokemusten hyväksyntään kuin yrittää väkipakolla olla empaattinen lasta kohtaan. Kokemusten syvempi ymmärrys kasvattaa yleensä empatiaa oppilasta kohtaan ja johtaa siten aidompaan kohtaamiseen.
Empatia usein traumatisoituneissa lapsissa herättää haavoittuneisuuden tunteet, joita he ovat kaikin keinoin yrittäneet aiemmassa elämässään välttää. He ovat oppineet vuosien aikana kehittämään puolustuskeinot ja uskottelemaan itselle, etteivät he tarvitse eivätkä ansaitse muiden empatiaa.
Esimerkki:
Terhi työskenteli oppilaan kanssa, joka huusi, ”En halua kuulla tuollaista lässyttävää ääntä. Suu kiinni”. Pieni poika, jolla ei ollut luottamusta aikuiseen tunsi kauhua, kun hänen haavoittuvuuden ja kivun tunteet heräsivät. Henkilökunta yritti keksiä epäsuoria keinoja miten osoittaa empatiaa esim. kirjoittamalla paperille ”on kyllä kurjaa, että sinulla on noin rankkaa. Se on varmasti todella raskasta”. Näin äänensävy ei olisi vaikuttamassa ja silti voisi verbalisoida myötätuntevasti. Toinen epäsuorempi tapa oli ottaa leikkisyyttä mukaan, ”Täältä tulee se ärsyttävä ääni…..äkkiä korvat kiinni”. Näin myös voitiin osoittaa epäsuorasti empatiaa kuitenkin niin, että lapsi pystyi kontrolloimaan omaa pelkoaan. Näin kunnioitettiiin myös sitä aikaa mitä lapsi selvästi tarvitsi kyetäkseen vastaanottamaan aikuisen välittävää huolenpitoa.
Kun kommunikoimmme empaattisesti, ääneen tulee rytmi, sointi ja intonaatio jne. Tätä kutsutaan prosodiaksi. Tämä tarkoittaa esim. puheen sävelen taajuutta ja voimakkuutta. Lapsi, joka vastustaa empatiaa tarvitsee vähemmän prosodiaa. Tätä puheen vitaliteettia voidaan lisätä, kun oppilas alkaa sietämään enemmän empatiaa äänensävyssä. Mutta ennen kuin empatian sietokyky on kasvanut, tarvitaan epäsuoria tapoja osoittaa myötätuntoa.
8. Oppilaani hyväksyyy empatian mutta ei uteliaisuuden käyttöä. Oppilas kutsuu minua oudoksi noidaksi.
Jos lapsella ei ole kokemusta, että aikuinen kiinnostuu hänen ajatuksista tai kokemuksista, se voi herättää epäluuloa. Jotkut lapset saattavat pelätä, että heidän tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksesna eivät ole riittävän hyviä aikuiselle. Toiset taas pelkäävät, että jos aikuinen ”lukee” heidän ajatuksiaan, niin he menettävät omien ajatusten ja tunteiden kontrollin.
Joskus voi olla oppilaalle helpottavaa, jos aikuinen sanoittaa oppilaan tunnelmia näin: ”Voi ei….sinä ajattelet varmaan, että olen joku ihme ajatustenlukija fakiiri, joka tietää kaiken mitä päässäsi liikkuu. En kyllä ole. Minä yritän vain ymmärtää sinua ja varmistaa, että kaikki on hyvin. Minä niin toivon, että voisin tehdä koulusta sinulle helpomman ja koulu voisi olla sinulle se iso juttu”.
”Enemmän empatiaa ja vähemmän uteliaisuutta” saattaa toimia siihen asti, kun oppilas pystyy avoimemmin kertomaan omasta sisäisestä maailmastaan. Uteliaisuuden käyttöä voi vähentää tai ilmaista sitä enemmän tunnustelevasti. ”Onpas vaikeaa tietää mitä sinun ajatuksissasi liikkuu. Sinä ehkä haluat sanoa minulle lopeta yrittäminen etkä halua, että yritän löytää ulospääsytietä tästä. Olen kyllä pahoillani, että tämä on niin rankkaa sinulle. Yritän vain arvailla minkälaisissa tunnelmissa liikut, koska ajattelen, että on tärkeää löytää tie tästä tilanteesta ulos. Minun arvaukseni voivat mennä ihan metsään ja siksipä tarkistan sinulta onko ajatuksissani mikään totta. Nyt arvaan, että olet huolissasi ja tunnet epämukavuutta siitä, että minä saattaisin tietää miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet. Olenko oikeassa?”
Oppilasta saattaa helpottaa myös oppilaiden keskinäinen kokemusten jakaminen. Kun huomaa, että muutkin jakavat omia sisäisiä ajatuksia, niin se voi vähentää omaa hämmennystä ja häpeää. On myös hyvä käyttää erilaisia epäsuoria tapoja saada oppilaat avautumaan esim. käyttämällä tarinoita, kuvia ja käsinukkeja tai muuta rekvisiittaa.
Esimerkki:
Ritva opettaja työskenteli hyvin epästabiliissa tilanteessa elävän oppilaan kanssa näin. Oppilas oli täysin vetäytynyt ja puhumaton. Ritva otti käyttöönsä kaksi nukkea, jotka puhuivat keskenään. Toinen eläinhahmo orava ihmetteli kuiskaten ja ”kyynelehtien” kilpikonna käsinukelle, miten surullinen ja vetäytyvä kipikonna rukka olikaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Oppilas alkoi selvästi kuuntelemaan keskustelua. Lopulta hän otti kontaktia kilpikonnaan antamalla tälle oman rakkaan rannerenkaansa ja samaistumalla kilpikonnan tunteisiin.
9. Kun kysyn oppilaalta, että miltä hänestä tuntuu, niin hän vain huutaa ettei tiedä.
On tärkeää olla tietoinen oppilaan emotionaalisesta kypsyydestä ja varhaisista vaiheista. Oppilaalle ei välttämättä ole kokemusta, että kukaan olisi ollut kiinnostunut hänen sisäisestä maailmastaan. Hän ei yksinkertaisesti ehkä tunnista saatikka tunnusta tunteitaan. Silloin opettajan on hyvä ehdottaa erilaisia mahdollisia tunteita ja ajatuksia. Opettaja voi arvuutella vaikka itsekseen ääneen puhuen mitä lapsen mielessä mahdollisesti tapahtuu ns. puhua lapsen puolesta. Tämä voi auttaa oppilasta koostamaan ja tunnistamaan hänen omaa sisäistä maailmaansa.
Esimerkki:
Leenan opettaja arvuutteli erilaisia tunteita, joita Leenalla tilanteessa oli syntynyt. ”On varmasti tosi raskasta yrittää saada ihmiset pysymään kaukana itsestä, jotta he eivät yrittäisi ymmärtää sinua. Ehkä sinä haluaisit sanoa minulle, että pysy pois äläkä arvioi minua ja ajatuksiani koko ajan. Pelkään, että jos tiedät mitä ajattelen, et enää pidä minusta. Nyt ymmärrän kyllä miksi et halua vastata kysymyksiin, koska sinä ehkä ajattelet, että kun paljastat tunteitasi minä en enää pitäisikään sinusta.”
Leena painoi päänsä ja nyökytti. Opettaja vastasi lempeästi ja empaattisesti. ”Kiitos, että kerroit minulle tunteistasi. On varmasti tosi raskasta, jos uskoo, että kun kertoo omista ajatuksista, niin muut eivät silloin pidä itsestä.”
10. Kun yritän olla leikkisä oppilaan kanssa, hän menee ylikierroksille tai pilaa tunnelman.
Henkilökunnan pitää olla tietoisia siitä miten säädellä oppilaan ylikierroksilla oloa. Esimerkiksi jos opettaja ohjaa riehakkaita leikkejä, on hyvä sen jälkeen tarjota jotain rauhoittavaa toimintaa erityisesti niille lapsille, jotka helposti ylivirittyvät. Oppilaan pidempi tunteminen helpottaa opettajaa tiedostamaan missä kulkee lapsen rajat ja mitkä aktiviteetit ovat liikaa.
On hyvä myös muistaa, että PACE on enemmän ihmisten välistä leikkisää ilmapiiriä kuin joitain erikoisia aktiviteetteja. Pienet leikilliset hetket ovat monelle lapselle todella merkittäviä ja rentouttavia. Jotkut lapset hyötyvät aikuisen leikkisyydestä ja huumorista todella paljon. Leikkisyys yleisesti vähentää lasten ahdistuneisuutta.
11. En vain pysty pitämään PACE asennetta koko aikaa ja siksi olen pettynyt omaan toimintaani.
Opetusalan ammattilaisilla on vahva motivaatio tehdä parhaansa auttaakseen oppilaitaan. Heidän omat odotuksensa onnistumisen suhteen ovat korkealla. On ilman muuta selvää, että PACE asennetta ei pysty aina käyttämään. Se on inhimillistä monistakin syistä johtuen. Vasta ajan kuluttua aikuiset saattavat hyväksyä myös ns. epäonnistumisia omassa työskentelyssään. Kun opettaja näkee miten tavallista ”virheiden”tekeminen on, hän pystyy nopeammin korjaamaan tilannetta ja olemaan uudelleen avoin oppilaan reaktioille.
Tärkeintä on muistaa, että suhteessa olevan katkoksen korjaaminen on kaikista olennaisinta, ei ne tehdyt virheet. Jo se, että tunnistaa, ettei kaikki vuorovaikutuksessa mennyt ihan oikein, on merkityksellistä. Suhteessa olleen katkoksen jälkeen on muistettava kertoa oppilaalle miten tärkeä hän on opettajalle.
Esimerkki:
”Hei Mikko. Eilen en ollut kovin avulias sinua kohtaan. Ohitin sinun kommenttisi ja puhuin tavalla, joka saattoi tuntua sinusta, etten pidä sinusta. Olen pahoillani siitä. Olin huolissani, että emme ehdi saada valmiiksi sitä eilistä tehtävää. Minua harmittaa ja olen pahoillani virheestäni.”
Aikuisen pahoittelu tilanteen jälkeen antaa oppilaalle tunteen, että kaikki ei olekaan menetettyja hän on edelleen arvokas.
12. PACE ei vain toimi.
Kun kasvattajat kokevat PACEn käytön epäonnistuneen, he kokevat pettymystä ja toivottomuutta. Mikään ei muuttunutkan. Samalla kun PACE auttaa löytämään yhteyden oppilaaseen, niin monet muut haasteet kyllä jatkuvat. Voi olla tuskallista sietää edelleen joskus jopa pelottavaa oppilaan traumaattista käytöstä. Me kaikki toivoisimme, että tämä käytös loppuisi ja oppilas voisi voida paremmin.
Jos fokus keskittyy liiaksi käytökseen, saattaa oppilaan kokemusten hyväksyntä ja ymmärtäminen jäädä liian vähäiseksi. Motivaatio muutokseen tapahtuu sen kautta, että oppilas kokee tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään ja ominen tunteineen, kokemuksineen. Kun aikuisten hyväksyntä vähenee myös empatia oppilasta kohtaan laskee.
Jos me pidämme fokuksen suhteessa ja pyrimme vähentämään oppilaan häpeää ja turvallisen suhteen pelkoa sekä säätelemään oppilaan voimakkaita tunteita, niin me voimme auttaa oppilasta kokemaan syvempää turvallisuuden tunnetta. Oppilashuollon tai muun tahon tuki on tärkeää ja antaa myös tukea trauman ymmärtämiseen ja lisää mahdollisuutta oppilaan kanssa edistymiseen.
13. Kuinka voin käyttää PACEa vain yhden oppilaan kohdalla, kun olen vastuussa myös muista oppilaista?
PACE on ikään kuin ajattelutapa. PACEa voidaan käyttää intensiivisesti tai kevyemmin. Mallin käyttö auttaa kaikkia oppilaita. Kun muutkin oppilaat huomaavat opettajan lämpimän ja empaattisen tavan kohdata haastavissa tilanteessa olevia oppilaita, hekin saavat rakentavamman mallin toimia monenlaisissa ihmissuhteissa.
Aina ei ole tarvis käydä syvällisiä keskustelua vaan joskus riittää kevyempi ymmärtävä asenne. Hyväksymällä, olemalla utelias ja empaattinen tehtävien kanssa painiskelevia oppilaita kohtaan, viestität heille turvallisuuden tunnetta ja hyväksyvää ilmapiiriä luokassa. Se rauhoittaa koko lapsiryhmää.
14. Auttaako PACE niitä oppilaita, joilla on oppimisen ongelmia?
Kaikki oppilaat riippumatta mitkä heidän ongelmiaan ovat tai vaikka heillä ei olisi mitään haasteita, hyötyvät opettajasta, joka haluaa saada heihin emotionaalisen yhteyden.
On hyvä että henkilökunta asettaa realistiset odotukset ja tavoitteet eri oppilaille. Jos PACEn ajatellaan korjaavan nopeasti pelkästään oppilaan käytöstä, niin pettymyksiä on edessä. PACEn avulla voidaan rakentaa luottamusta ja turvallisuutta mutta se on hidas prosessi.
Opettaja, oppilas sekä oppilaan perhe tarvitsevat oppilashuollon tai muun työryhmän tukea, jotta tavoitteisiin voidaan päästä ja kaikkien tarpeisiin voidaan vastata.
15. Tuen oppilasta koulussa mutta elämä kotona on yhä ongelmallista.Teenkö enemmän vahinkoa, kun autan oppilasta vain koulussa?
Se on huolestuttavaa, kun oppilas menee kotiin, jossa ei ole riittävän hyvää vanhemmuutta eikä huolenpitoa. Vanhempien kanssa on mahdollista löytää toimiva yhteistyö, jonka puitteissa on mahdollista tukea vanhempiakin käyttämään PACE asennetta. Se ei ole toki helppoa. Monesti vanhempien omat tarpeet ovat niin vahvoja, että heidän on vaikea huomioida riittävästi lasten tilannetta. Tässä yksi esimerkki blogissani vanhempien kanssa työskentelystä varhaiskasvatuksessa PACE menetelmällä.
PACE kohtaaminen vanhemman kanssa
Opettajat ovat toisinaan huolissaan siitä, että he tarjoavat erilaisen vuorovaikutuksen koulussa mutta lähettävät lapsen sitten vaikeisiin olosuhteisiin kotiin. Oppilaat kyllä kykenevät sopeutumaan erilaisiin ihmissuhteisiin eivätkä he vahingoitu, vaikka heillä on myös elämässään terveempiä ihmissuhteita. Lämpimät ihmissuhteet tukevat oppilaan parempaa resilienssikykyä, tarjoavat helpotusta ja auttavat jaksamaan niissä ei niin rakentavissa ihmissuhteissa.
Kysy lisää. Konsultaatiota ja koulutusta.
Erityinen tuki Tmi.
marjut.stubbe@gmail.com
Tutustu ihmeessä blogissani moniin kirjoituksiin PACE mentelmän käytöstä sekä Kanadassa toimivaan DDP luokkaan, jossa menetelmää hyvin tuloksin käytetään.
Tässä muutama linkki.
Traumainformoitu oppimisympäristö
Lähteitä:
Golding, K.S, Fain, J., Frost, A., Mills, C. Et al. (2013). Observing Childrenwith Attachement Difficulties in School: A Tool for Identifying and Supporting Emotional and Social Difficulties. London: Jessica Kingsley Publisher.
Golding, K. S., Fain, J., Frost, A., Mills, C., Worrall, H., Roberts,N.,Durrant, E. and Templeton, S. 2013. Observing Children with Attachment Difficulties in School. A Tool for Identifying and Supporting Emotional and Social Difficulties in Children Aged 5-11. London and Philadelphia. Jessica Kingsley.
Hughes,D.A. (2011)Attachement Focused Family Therapy. The workbook. NewYork. NY:W.W. Norton.
Golding, K.S, Phillips, S and Nomber, L. M. 2020. Working With Relational Trauma in Schools. An Educator's Guide to Using Dyadic Developmental Practice (Guides to Working With Relational Trauma Using DDP). London: Jessica Kingsley.
Phillips, S., Melim, D. And Hughes, D. A. 2020. Belonging: A Relationship-Based Approach to Trauma-Informed Education. San Francisco, CA: Rowman and Littlefield.