Lieviä oppimisvaikeuksia

Oman tyttäreni alkuaikoina kiinnitin huomiota hänen tarkkaavaisuutensa hajontaan. Hän jaksoi vain hetken tutkia yhtä asia tai esinettä. Koko ajan oli vaihdettava tutkittavaa kohdetta - yhä uudelleen löytyi uusi kiinnostuksen kohde ja fokusointi samaan kohteeseen oli todella haastavaa. Se oli sellaista hienoista jatkuvaa levottomuutta. Pidempi pysähtyminen oli vaikeaa.

Ammatillisesti ymmärsin, että tarkkaavaisuutta voin tukea pitkittämällä keskittymistä johonkin kohteeseen esim. lisäämällä omia ideoitani vauvaleikkiin. Saatoin laulaa, lorutella, silitellä jne. Pääasia oli pitkittää vauvan kiinnostusta yhteen ja samaan kohteeseen. Myöhempinä vuosina tätä työtä jouduttiin jatkamaan koulutehtävien parissakin. Miten pitää fokus yhdessä tehtävässä edes hetken pidempään - helppoa se ei ollut.

Kuten jo aiemmin kerroin muutokset olivat hyvin stressaavia omalle lapselleni. Päiväkodissa jokainen ryhmään siirtyminen hoidettiin pehmeästi eli minä vanhempana olin viikon mukana aina uudessa ryhmässä. Koulun alkaessa kerroin aina uudelle opettajalle tyttären alkuvaiheista ja uusien tilanteiden haastavuudesta ja mihin ne hänen kehityksessään liittyivät. Osa opettajista oli hyvin vastaanottavaisia - osa ei.

Kolmannella luokalla aloin havaita ensimmäisen vieraan kielen alkaessa, että tyttärellä oli lieviä oppimisvaikeuksia. Vanhempana jouduin aika lailla taistelemaan tyttäreni puolesta, koska hänen vaikeutensa eivät olleet niin suuria, että olisivat kiinnittäneet muiden tahojen huomiota. Ei neuvola, ei päiväkoti eikä opettajat pitäneet lapsen haasteita vakavina. Eiväthän ne sitä olleetkaan mutta itse tiesin, että lieviäkin oppimisvaikeuksia olisi hyvä ymmärtää ja niihin olisi hyvä saada tukea. Oli selvää, että läksyjen teko oli todella raskasta ja hidasta ja tytär tarvitsi tosi paljon tukea. Hän oli kuitenkin hyvä käytöksinen ja hiljainen keskiverto oppilas luokassa ja siksi edes erityisopettajat eivät oikein reagoineet huomioihini.

Kolmannen luokan opettaja oli loistava.Tytär oli tosi pelokas uuden musiikkiluokan alkaessa ja kouluun lähtö oli tuskaisen  vaikeaa. Luokkakaverit ja opettaja olivat täysin vieraita. Opettaja otti huoleni hyvin vastaan ja hän kysyi heti, että keihin kavereihin tytär saattaisi helpoiten liittyä. Opettaja kuunteli ehdotukseni mahdollisista kavereista ja muutti koko päiväjärjestyksen niin, että hän ryhmäytti luokan oppilaita yhden kokonaisen päivän. Tämän päivän jälkeen tyttärellä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia lähteä kouluun. Kyseessä oli ymmärtävä ja kuunteleva opettaja. Olen vieläkin todella kiitollinen tälle kolmannen luokan opettaja Terolle.

Viidennellä luokalla sitten pidin oman pääni ja vein tyttäreni yksityisiin neuropsykologisiin tutkimuksiin. Ja niinhän se oli, että olin ollut vanhempana oikeilla jäljillä. Kapeiden alueiden ongelmia löytyi ja saimme suosituksia opetusmenetelmiin. Tytölle suositeltiin oppiaineissa, erityisesti matematiikassa ja kielissä, toiminnallisempia menetelmiä ja paljon visuaalista tukea kuuntelun tueksi.

Luokan opettaja otti suositukset hyvin vastaan. Hän muutti koko tytön matematiikan opetuksen toiminallisempaan suuntaan ja sen jälkeen tyttären matematiikan numero nousi seitsemästä yhdeksään. Tämä vaikutti koko yläasteenkin matematiikan opiskeluun ja lopulta tytär kirjoitti hyvän arvosanan matematiikasta. Yläasteen matematiikan opettajan tapa opettaa oli myös erinomaisen sopiva tytölle.

Englannin kielen opettaja ei taas suostunut minkäänlaisiin opetusmenetelmiensä muuttamisiin ja niinpä englannin opiskelu on ollut tyttärelleni koko kouluiän yhtä tuskaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäisen englannin kielen opettajan tapa suhtautua tyttäreni haasteisiin vaikutti siihen, että ensimmäisestä vieraasta kielestä tuli yhdenlainen "mörkö" koko kouluajaksi. Itse yritin löytää keinoja tukea kielen opiskelua ja hyväksi avuksi osoittautuikin vanha hyvä kirja "Yli esteiden". Jokaiseen kokeeseen valmistauduttiin erilaisin pallo heitto harjoituksin samalla hokien vieraan kielen sanoja. Opettajan tukikin olisi ollut tarpeen - ainakin äidin kannustamiseksi 😀

Tässä olen halunnut kertoa, että vaikka sellaista suurta huolta ei ennenaikaisen lapsen opinpolusta voi havaitakaan, niin pientä hienosäätöä on aina mahdollista tehdä ja näin tukea sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa lapsen kasvua ja oppimista.

Toisinaan olen kuullut, että oppilaan varhaisvaiheen kokemukset eivät liity oppilaan opetuksen järjestämiseen mitenkään ja tätä kommenttia olen jäänyt ihmettelemään. Itse opettajana kyllä olisin aika avoin kiinnostumaan lapsen ensimmäisistä kehitysvuosista ja sen vaikutuksista sekä lapsen tunne-elämään että oppimiseen.

Kiitos!