Lapsen tukeminen eroperheessä

Minulta usein kysytään miten keskustella vanhempien kanssa perheen erotilanteesta, miten informoida lapsen tilanteesta ja mitä asioita vanhempien olisi hyvä huomioida ja miten tukea eroperheen lasta varhaiskasvatuksessa.

Vanhempien eron kokee Suomessa vuosittain 30 000 lasta. Ero koskettaa koko perhettä, vanhempia, lapsia ja perheen lähiverkostoa. Ero ei välttämättä itsessään vahingoita lasta riippuen siitä, miten se toteutetaan ja minkälaiseksi yhteisvanhemmuus muotoutuu.

Hyvin usein vanhemmat ajattelevat, etteivät lapset tiedä mitä perheessä tapahtuu. Yleensä lapset ovat hyvin tietoisia perheen ilmapiiristä ja sen muutoksista. Se saattaa ahdistaa ja hämmentää ja siksi on tärkeää, että myös lapsille rehellisesti ja ikätasoisesti asiasta kerrotaan. Mikäli lapselle ei kerrota erosta, joutuu hän keksimään itse omia selityksiä tilanteelle. Ero voi olla lapselle traumaattinen, jos se tapahtuu yhtäkkisesti tai edessä on huoltoriita. Ihmisen hyvinvointi riippuukin siitä, miten muutoksia ja vaikeuksia käsitellään.

Lapselle on tärkeää, että vanhemmat yhdessä kertovat lapselle yhtenäisen tarinan. Tärkeintä on kertoa, että vanhemmilla on vaikeaa keskenään eikä lapsi ole syyllinen siihen. Olennaista lapselle on, että turvallisuuden tunne säilyy parhalla mahdollisella tavalla. Turvallisuutta lisää ennustettavuus; tieto miten ja milloin vanhempien tapaamiset tapahtuvat ja tieto mikä pysyy samana ja mikä muuttuu. Ei kannata uskotella, että ero ei muuta mitään.

Vanhemmilla voi olla käsitys johtuen ehkä omista syyllisyyden tunteistaan, etteivät lapset reagoi mitenkään eroon. Lapset voivat oireilla hyvin eri tavoin eri ikäisinä. Aivan pienet vauvatkin aistivat ilmapiiriä ja vanhempien tunnetiloja. Voi tulla univaikeuksia, ruokahalun vähenemistä. Pienillä lapsilla myös poissaoleva vanhempi pysyy vain lyhyen aikaa mielessä ja turvallisen kiintymyssuhteen kannalta onkin tärkeää, että molemmat vanhemmat ovat lähes päivittäin jollain lailla läsnä pienen lapsen elämässä. Tiedän, että ajatus on haasteellinen.

Leikki-ikäiset lapset saattavat reagoida vatsan kipristelyllä, päänsäryllä ja kiukkuillen. Toiset lapset voivat suojellakseen vanhempiaan käyttäytyä yli kiltisti. Näistä lapsen tunnelmista ja oireista kasvattajien on hyvä kertoa vanhemmille, vaikka vanhemmilla on rankkaakin, pelkäämättä lisäsyyllistämistä. Tällöin vanhemmilla on kuitenkin myös mahdollisuus lujittaa kiintymyssuhdetta vastaamalla lapsen lohdun tarpeeseen; ottamalla vastaan lapsen ikävää, hämmennystä, kiukun ja surun tunnetta.

Olen myös sitä mieltä, että varhaiskasvattajat voisivat tukea ajatusta, että siirtymät toisen vanhemman luota toisen luokse tapahtuisivat vanhempien välillä eikä päiväkodissa, jos ei ole vanhempien välistä väkivaltaongelmaa. Lapsen on helpompi ilmaista siirtymiseen liittyviä tunnelmia tutuille vanhemmille kuin vähän vieraammille kasvattajille. Ja tällöin vanhemmilla on jälleen mahdollisuus vahvistaa kiintymyssuhdettaan ottamalla vastaan lapsen tunnelmaa ja lohduttamalla häntä. Usein vanhemmat eron yhteydessä moittivat toisen vanhemman kasvatustapoja, kun lapset oireilevat kiukkuamalla siirtymien yhteydessä. Yleensä kyse ei ole siitä vaan, että vanhemman luota toisen luo siirtyminen on raskasta ja stressaavaa. Tästäkin on hyvä tiedottaa vanhempia.

Tärkeää on, että vanhemmat eivät puhu toisistaan pahaa lapselle. Päiväkodin on myös syytä asettua puolueettomaksi välitilaksi lapselle asettumatta kummankaan vanhemman puolelle. Tässä pitää olla hyvin tarkka, koska monesti vanhemmat omassa kriisissään ovat hyvin vetoavia.

Lapsen tunteille on annettava tilaa; kaikille tunteille. Usein vanhemmat omassa uupumuksessaan ja syyllisyydessään sietävät vähän varsinkin lapsen raivon tunteita ja silloin on hyvä pyytää apua ulkopuoliselta taholta. Lapselle voi lukea kirjoja erosta, kaipauksesta ja menetyksistä. Leikki, leikki ja vielä kerran leikki on lapselle melkeinpä tärkein tapa käsitellä omia kokemuksiaan. Nalle Puh kavereineen tai muumiperhe voivat olla oivia välineitä käsitellä omia ristiriitaisia tunnelmiaan ja ratkoa omia ihmissuhteitaan. Tarvitaan vain läsnä oleva aikuinen viereen kuuntelemaan ja katselemaan…ei mitään ihmeellisempää.

Lapselle on myös hyvä kertoa, että vanhemmat saattavat käyttäytyä erotilanteessa eri tavoin kuin tavallisesti. Mukava äiti tai isi saattaa ajoittain muuttua ”mustaksi möröksi” lapsen mielessä.

Lapset ovat hyvin eritahtisia tunteiden käsittelyssä riippuen usein myös vanhempien voinnista. Lapselle on myös tärkeää saada ikävöidä poissaolevaa vanhempaa vaikkakin se useimmiten herättää paikalla olevassa vanhemmassa syyllisyyttä. Anna lapsen soittaa ja ottaa yhteyttä kaivattuun vanhempaan. Se voi hetkellisesti lisätä lapsen ikävää mutta on kiintymyssuhteen kannalta tärkeää ja tällöin lasta on taas helppo lohduttaa ja näin vahvistaa läheisyyden tunnetta. Ikävä ei ole huono tunne. Eiikä varsinkaan siihen saatava lohtu.

Miten voin tukea lasta kotona ja varhaiskasvatuksessa:

1. Käytä satuja ja maalausta. Maalatkaa eri kokoisia huolia – hiiren tai norsun kokoiset huolet

2. Leiki lapsen kanssa. Vaikkapa lääkäri parantaa surun leikkiä. Usein lapsi haluaa, että hän on se lääkäri ja aikuinen on se sureva lapsi 😀

3. Lupa tulla syliin-aika. Käytä paljon kosketusta leikissä ja muulloinkin

4. Ikävästä on lupa puhua. Kun aikuinen ottaa sen puheeksi ja ilmoittaa tietävänsä vanhempien erosta lapsella on tunne, että hänellä on lupa puhua asiasta myös päiväkodissa

5. Tärkeä on pitää myös hauskaa. Hauskat vuorovaikutusleikit ryhmässä ovat toimivia

6. Pehmolelulle voi kertoa huolia; hiiren kokoisia tai suuren norsun kokoisia

7. Käytä paljon ”pipien” rasvausta leikeissä

8. Erilaiset kehon harjoitukset voivat laskea lapsen stressitasoa ja opettaa lasta itsekin tunnistamaan oman kehon jännittyneisyyttä ja säätelemään sitä. Jännitys-rentoutus. Jääpuikko - jääpuikko sulaa.

9. Erilaiset rentoutusmenetelmät ovat hyviä mm. jalkahieronta tms.

10. Anna lapsen rakentaa erilaisia tarinoita. Ole apuna tarvittaessa viemässä tarinaa eteenpäin.

Varhaiskasvatuksen henkilökunnan on hyvä muistaa, että päiväkodin on tärkeää olla puolueeton paikka lapselle eli kummankaan vanhemman puolelle ei ole syytä asettua.

Erityisesti huoltajuuskiistoissa vanhemmat oman kärsimyksensää vuoksi ovat hyvin vetoavia ymmärrettävästi ja näissä tilanteissa henkilökunta tarvitsee tukea, jotta voivat säilyttää oman puolueettomuutensa ja päiväkodin puolueettomana paikkana myös lapselle. Työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki saattaa olla tarpeen vaikeimmissa tilanteissa.

Tapaamisista vanhempien kanssa:

Päiväkodissa on hyvä tukea erovanhempia  yhteisiin keskusteluihin huolimatta esim. vanhempien  kasvatus erimielisyyksistä.

Jos perheessä on ollut lähisuhdeväkivaltaa, niin silloin ei tapaamisia ole hyvä järjestää yhdessä.

Päiväkodin on hyvä aina säilyttää puolueettomuutensa ja tukea yhteisvanhemmuutta, koska se on useimmiten lapsen etu mutta on hyvä muistaa, että ei aina.

Jos vanhemmat ovat haluttomia yhteisiin tapaamisiin, niin yrittäisin aina käydä keskusteluja mitkä ovat ne esteet yhteisille kohtaamiselle ja perustelisin yhteiskeskustelua aina lapsen edun kautta.

Toiminnallinen menetelmä yhteisen vanhemmuuden tukemiseen

Tässä yksi käytännön esimerkki miten itse erityisopettajana olen pyrkinyt tukemaan yhteisvanhemmuutta. Esimerkki on saatu  lasten eroryhmätyöskentelystä.

Tässä mallissa vanhemmat yhdessä tuumin askartelevat lapselle ns. "ökkömönkiäisen" (jolle lapsi voi antaa haluamansa nimen). Se voi olla vaikkapa vanha sukka, josta vanhemmat vuorotellen askartelevat mönkiäisen näköisen ötökän. Materiaaleina puuhastelussa voi olla pumpuli, nauhoja, nappeja, kankaita, lankoja, tekstiilitusseja, limaa jne. 

Mönkiäinen on lapselle turvanlähde, jota lapsi voi kuljettaa siirtymätilanteissa vanhemmalta toiselle ja vaikka päiväkotiinkin. Sille on lupa puhua kaikista huolista. Mönkiäisen avulla myös sanoitetaan lapselle sitä, että oman perheen asioista on lupa puhua päiväkodissakin. Näin lapsen ei tarvitse yksin huolineen selvitä päiväkoti ajastakaan.

Yleisesti ideana on vain tukea toiminnallisuuden kautta yhteistä vanhemmuutta.Vanhempien yhdessä tekeminen lapsen hyväksi on todella merkittävä kokemus lapselle. Yhteisen tekemisen kautta voi joskus löytyä yllättävästi uudenlainen keskinäinen  mahdollisuus kommunikoida  lapsen asioista yhdessä.

Toimiva yhteisvanhemmuus on lähes aina lapsen etu ja joskus myös keskustelemalla yhteisvanhemmuuden voi saada toimimaan paremmin. Vanhempia kannattaa kaikin mahdollisin tavoin tukea yhteentyöskentelyyn vaikkapa nyt yllä olevan esimerkin kaltaisella toiminnalla.

Esimerkiksi lasten eroryhmissä tavoite on aina, että vanhemmat yhdessä tulevat joihinkin tapaamisiin tukemaan lapsen työskentelyä. Harvoin se ei ole onnistunut. Ennen kaikkea minusta se miten asian perustelee on merkityksellistä.

Tässä on joitakin omia ajatuksiani, joita olen käyttänyt konsultoidessani varhaiskasvatuksessa vanhempia ja kasvattajia.

Nykyinen varhaiskasvatuksen arki on hektistä ja kiireistä ja varmasti monesta tuntuu, että tällaiseen ei vain ole voimavaroja. Toivon, että päiväkotien resurssointi jatkossa paranee ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jossa myös yksilölliseti voidaan huomioida erilaisissa tilanteissa olevien lasten tarpeita on mahdollista.

Vaikka aihe on vakava, niin aina on toivoa. Kun jokin loppuu niin myös jotain uutta alkaa.

Tietoa kerätty NEro-hankkeeen hankeseminaarista 2014. Lasten ja perheiden eroauttaminen

Jos haluat konsultaatioapua tai vanhempana tukea pohdintoihin miten käsitellä eroa lapsen kanssa, niin voit pyytää etätapaamista. 

marjut.stubbe@gmail.com