Välittäjäaineiden toiminta ja aivoalueet

Aivojen toiminta ja hermojärjestelmämme on niin monimutkainen kokonaisuus, etten pyrikään kuvaamaan kuin vain ne aivoalueen toiminnat, jotka ovat puhutelleet minua ja lisänneet ymmärrystäni aivojen toiminnasta ihmisten välisissä kohtaamisissa. Tässä yhteydessä itse käytän termiä neurobiologinen yhteys.

Neurotieteestä on saatu paljon tutkimusta pienten lasten aivojen toiminnasta ja sen vaikutuksesta lapsen kasvuun ja kehitykseen. Nyt tiedämme, että lasten aivot kehittyvät eri lailla eri ympäristöissä. Epigeneettinen tutkimus on yksi kuumimmista aivotutkimuksen alueista tällä hetkellä. Aivotutkimuksessa pohditaan kuinka kokemus vaikuttaa DNA järjestelmäämme ja siellä olevien geenien toimintaan. Mitä aivoissamme tapahtuu ja mikä merkitys hoitavalla ympäristöllä on tähän. Mitä aivoissamme tapahtuu, kun joudumme puolustautumaan.

Välittäjäaineet

Tiedämme, että yleensä ihmissuhteissa kuten vanhemman ja lapsen välisessäkin suhteessa vapautuu tiettyjä välittäjäaineita. Esimerkiksi aineista oksitosiini on hormooni, joka lisää luottamusta, siteitä ja kiintymystä ja sitä vapautuu mm. kosketuksen välityksellä (ks. kirjoitus Kosketuksen merkitys

https://www.erkkaope.fi/447636196  ).

 Niillä vanhemmilla, joilla oksitosiini hormoonia erittyy paljon limbiseen (tunnealue) järjestelmään, lapsen hoivaaminen tuottaa mielihyvää. Dopamiini on taas aine, joka aktivoituu, kun koemme mielihyvää ja nautintoa esimerkiksi leikkiessä. Opioidi taas lievittää kipua. Opioidin avulla emme tunne kipua esim. kovien fyysisten suoritusten aikana. Sitten taas Noradrenaliinia erittyy huonossa hoivassa ja se edesauttaa taas myöhemminkin  puolustusjärjestelmän aktivoitumista hyvinkin herkästi.

Näiden tyypillisten välittäjäaineiden lisäksi on muitakin aineita, jotka vaikuttavat ihmisen käytökseen ja yksi sellainen on Vasopressiini. Vasopressiiini on tärkeämpää miehille ja oksitosiini taas naisille. Vasoprsessiinistä tiedetään vähän mutta tutkijat uskovat, että siinä missä oksitosiini saa tytöt hakemaan kontakteja, vasopressiini saa pojat kilpailemaan ja puolustamaan reviiriään (Baylin & Hughes 2012).

Pikkulapsen aivojen kehitys on valtaisaa. Aivojen koko moninkertaistuu ensimmäisinä vuosina. Lapsi oppii kävelemään ja kommunikoimaan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Myöhemmässä vaiheessa ihmisen kehityksessä näin nopeaa kasvua ei enää tapahdu. Tämän tiedon varassa on helppo ymmärtää miten olennaista hyvä vuorovaikutussuhde ensimmäisinä vuosina on.

Lasten aivot ovat siis vastaanottamaisillaan ennen 2 ikävuotta ja esimerkiksi tänä aika koettu krooninen stressi tukahduttaa aivojen kehitystä jopa pysyvästi, kun taas lämmin hoiva lisää hyviä yhteyksiä ja välittäjäaineita aivojen osa-alueiden välillä.

Aivojen osa-alueet

Aivojen osat kehittyvät vähitellen alkeellisimmista osista kuten aivorungosta kehittyneempiin osiin eli isoon aivokuoreen ja etuotsalohkon keskiosiin. Väliin jää limbinen järjestelmä eli tunneaivot. Tällä alueella sijaitsee myös mantelitumake, joka on keskeinen alue, kun puhumme esim. puolustautuvan lapsen tai vanhemman reaktioista.

Aivot ovat jakautuneet oikeaan ja vasempaan puoliskoon. Ensimmäisen puolen vuoden aikana vauvalla on käytössään pääasiallisesti oikea aivopuolisko. Oikea aivopuolisko tulkitsee sanattomat viestit, kuten äänen, kasvojen ilmeet ja kehon kielen. Vauva esimerkiksi kuuntelee mielellään puhetta ja hänen kuulonsa on herkkä erittelemään ihmisäänen sävyjä ja vivahteita. 

Oikealla aivojen puoliskolla on siis voimakkaampi yhteys kehoon. Kun esim. myöhemmässä elämässä reagoimme yhtäkkisesti paniikinomaisella pelolla (ns. takauma), mahdollisesti sydämen lyöntitiheyden nousulla johonkin tapahtumaan, tietämättä miksi ja mihin se liittyy, niin se selittyy sillä, että oikea aivopuolisko voi laukaista kehollisia muistoja hyvin varhaisista vaiheista, jolloin kokemuksille ei ole ollut vielä sanoja vain kehomuistoja.

Esimerkiksi tästä tulee mieleen ennen aikaisten lasten kokemat kivuliaat toimenpiteet. Näillä keskoslapsilla (ks. kirjoitus Keskosuus 

https://www.erkkaope.fi/448597115/  )

 myöhemmät lääkärikäynnit  ja erilaiset terveydenhuollon toimenpiteet (verikokeet tms.) voivat muodostua todella pelottaviksi ilman, että ymmärretään mihin ne liittyvät (ks. kirjoitus Empatia

https://www.erkkaope.fi/445772594  ).

Vasen puoli aivoista on loogisempi ja sen alueen toiminnassa yksityiskohdat kiinnostavat enemmän. Vasen puoli kehittyy, kun lapsen sanojen käyttö ja ajattelutoiminnat vahvistuvat. 

Yhteistoiminta oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä toteutuu vähitellen ja lapsen säätelytaidot kasvavat, jos lapsella on virittäytyvä aikuinen lähellä. Jos lapsella taas on pysyvä stressitila esim. epäsensitiivisestä hoidosta johtuen, oikea aivoalue tulee yliaktiiviseksi ja vasen puoli aivoista alikehittyy.

Aivojen alueen tärkeällä Hippokampuksella on merkittävä osuus ihmisen kyvyssä käsitellä stressiä. Jos stressi pitkittyy, Hippokampus saattaa vaurioitua ja pienentyä. Se saattaa näkyä mieleen painamisen vaikeutena ja hitaana oppimisena. Hippokampus onkin tärkeä muistitoimintojen kannalta. Mantelitumakkeen ja Hippokampuksen yhteen toimivuus ja näiden alueiden välinen yhteys tukeekin hyvää oppimista.

Aivojen Pihtipoimu on alue, joka vaikuttaa kykyyn välittää toisesta ihmisestä. Liskoeläimillä sitä ei esimerkiksi ole lainkaan. Pihtipoimun on havaittu olevan vähemmän aktiivinen niillä, joilla on lapsuudessa ollut paljon kaltoinkohtelua. Hoivaava ihminen tarvitsee hyvin toimivan Pihtipoimun kiinnostuakseen toisen tunnetiloista ja pystyäkseen välittämään turvaa. Jos hoivaavuus ei ole turvallista, Pihtipoimu mahdollisesti jopa sammuu (Baylin, luennot 2013).

Limbisessä järjestelmässä sijaitseva Mantelitumake eli Amygdala on alue, joka varoittaa vaarasta ja uhasta. Kun lapsi puolustautuu, mantelitumake toimii yliaktiivisesti, mikä tarkoittaa sitä, että aikuisen "järkipuhe" ei mene perille (aivokuori ei ole käytössä). Silloin aikuisen on löydettävä toinen tapa puhutella hälytystilassa olevaa lasta. Aikuisen on ymmärrettävä, kun lapsi on paniikissa eivätkä aivot ole vastaanottavaisessa tilassa niin tällöin asenteellamme lapsen käytöstä kohtaan on ratkaiseva merkitys. Mantelitumake on erityisen herkkä kasvojen ilmeille, erityisesti vihaiselle ilmeelle ja katseelle. Hälytystilassa olevan lapsen puhuttaminen on pääasiassa sanatonta, ystävällistä katsetta, äänensävyä ja koskettamista ja rauhallista lepyttävää puhetta.

Näiden kaikkien aivoalueiden päälle kiertyvät Iso aivokuori  ja etuotsalohkon keskiosat. Ne toimivat ikään kuin kantena muulle aivoalueelle. Esimerkkinä; Kun olemme limbisen järjestelmän vallassa (raju kiukun tunne), niin tämä aivokuori eli aivojen "kansi" kuvainnollisesti saattaa hetkellisesti "lennähtää auki" emmekä pystyy toimimaan järkevästi ja säätelemään omaa käyttäytymistämme.

On hyvä muistaa, että aivokuori on useampien tutkimusten mukaan täysin kehittynyt vasta 25-vuotiaana. Tämä tarkoittaa, että emme voi jättää lasta tunteidensa kanssa yksin selviytymään vaan me toimimme lapsen tunteiden säätelijöinä (aivokuorena) hyvin pitkään. Esim. lasten jäähyttäminen niin, että hän jää yksin tunteidensa kanssa, on ehdottoman väärin (ks. kirjoitus Häpeä 

https://www.erkkaope.fi/444746776  ).

Se miten lapsi kokee tulevansa hyväksyvällä, lämpimällä, uteliaalla ja empaattisella tavalla itse kohdelluksi, lisää hänen mahdollisuuttaan kunnioittaa myös muiden tunteita ja tarpeita. Empatia  kehittyy ensisijaisesti kokemuksen kautta - ei niinkään opettamisen tai "järkevän" tiedon kautta. Siksipä haluaisin lisätä tietoa opettajille miten ihan arjessa parhaalla ja hyvällä vuorovaikutuksella ns. "huononkin käytöksen" kohdalla voidaan lisätä lapsen turvallisuuden tunnetta ja viime kädessä hyvinvointia. Hyvä vuorovaikutus on ehdottoman tärkeää lapsen kokonaisvaltaiselle kasvulle ja kehitykselle. Oppiminen on mahdollista vasta, kun lapsella turvallinen olo ympäristössään - on se sitten koti, päiväkoti tai koulu.

Olen paljon saanut tietoani Jonathan Baylin 2013 Tampereella pidettävästä seminaarista: Hyvät yhteydet. Henkilöiden välinen neurobiologia ja aivot lapsi-vanhempi suhteessa. Lukkiutuneesta luottamuksesta yhteyden rakentamiseen.

ja 

kirjasta : Baylin, J & Hughes, D. 2012. Brain-Based Parenting. W.W Norton.

Vinkkinä vanhempainiltoihin:

Usein kun olen puhunut hyvästä vuorovaikutuksesta ja sen merkityksestä lapsen kasvuun ja kehitykseen, olen kertonut näitä neurotieteen näkökulmia ja erityisesti lasten isien kohdalla tämä aihealue on innostanut. Onhan kyse ns. kovasta tieteestä.🙂