DDP menetelmä ja sen soveltaminen

Olen maininnut tämän mallin yhdeksi minuun eniten vaikuttaneista menetelmistä. Haluan tässä vähän kertoa mikä tämä malli, menetelmä ja ajattelutapa on ja miten itse haluan sitä työskentelyssäni soveltaa.  DDP-aapisesta voit lukea lisää menetelmästä.

Alunperin malli on suunniteltu traumoja kokeneiden adoptio- ja sijaislasten hoitoon. DDP (Dyadic developmental psychotherapy/practice) on perheterapeuttinen hoitomalli, jonka perustana on kiintymysteoria. Kehittäjinä ovat olleet Arthur Becker-Weidman ja Daniel Hughes. 

Olen kymmenen vuoden ajan itse opiskellut tätä omasta mielestäni myös ajattelutapaa ja olen soveltanut sitä erilaisiin tilanteisiin sekä lasten että heidän vanhempiensa kanssa työskentelyssä. Olen myös konsultoivana erityisopettajana käyttänyt sitä varhaiskasvatuksen opettajien kohtaamisissa. Kirjoituksissani malli kulkee punaisena lankana erilaisissa kohtamisissa joissakin enemmän ja joissakin vähemmän. Tällöin käytän käsitettä Dyadic developmental practice.

Mallissa luodaan suhde, joka on herkkä, reflektiivinen ja erittäin empaattinen. Työntekijän on erityisen tärkeää virittäytyä lapsen tai hänen vanhempansa tilanteeseen kokonaisvaltaisesti myös kehon kieltä käyttäen. Tunteiden vastaanottaminen ja jakaminen ja sitä kautta sääteleminen on olennaista.

DDP työskentelyssä on eri elementtejä; Intersubjektiivisuus on vastavuoroisuutta, jossa on tavoitteena olla avoin toisen henkilön kokemukselle. Annetaan toisen kokemuksen vaikuttaa itseemme tunnetasolla. 

Affektiivis-reflektiivinen dialogi tarkoittaa kykyä tiedostaa omaa sisäistä maailmaa  ja vastata toisen kokemukseen ja tunnetasoon vastaavalla tunneintensiteetillä. Jos on tullut suhteeseen katkos, niin nopea yhteyden ja ihmissuhteen korjaaminen on välttämätöntä erityisesti pieneten lasten kohdalla.

Tässä DDP mallissa käytettävä PACE asenne (Playfulness, Acceptance, Curiosity, Empathy) antaa työntekijälle vastuun luoda kohtaamiselle ympäristön, jossa korostetaan leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empaattisuutta. Vastarintaan ja puolustautumiseen suhtaudutaan kiinnostuneesti, hyväksyvästi ja positiivisesti.

Kiehtovinta ajattelussa on erityisen herkkä tunnevirittäytyminen, joka luodaan sillä, että eläydytään vastaavalla tunneintensiteetillä, mitä lapsi ja vanhempi kokee. Vihaisen henkilön tunteisiin ei ole hyödyllistä reagoida hyvin neutraalilla äänensävyllä. Rauhallisesti kyllä mutta vahvalla intensiteetillä. 

Menetelmän eräs minulle tärkeä elementti on vuorovaikutuksen nopea korjaaminen suhteen palauttamiseksi sellaiseksi, jossa lapsen tai aikuisen ei enää tarvitse tuntea häpeää. Kaikissa suhteissa tapahtuu katkoksia ja mitä pienemmästä lapsesta on kyse sitä nopeampi korjaamisen tulee olla. Mitä useammin aikuinen johdonmukaisesti  käyttää vuorovaikutteista korjaamista, niin vähitellen konfliktiherkätkin lapset alkavat tuntea itsensä hyvänä vaikka he toisinaan käyttäytyvätkin edelleen epäsopivasti.

Työntekijän on tärkeää ymmärtää lapsen tai vanhemman käytöksen taakse, jolloin hän helpommin näkee välähdyksen käyttäytymiseen vaikuttavista syistä. Olennaista on myös, että hyvin kokonaisvaltaisesti vaikutetaan kohtaamisen etenemiseen äänensävyillä, ilmeikkyydellä, puheen rytmillä, kehon kielellä jne tietysti ymmärtävän keskustelun lisäksi ns. sanatonta viestintää käyttäen.

Olennaista on, että lapsi tai vanhempi kokee olevansa turvassa. Olin hyvin vaikuttunut seuratessani Canadassa turvattomille lapsille kehitettyjä Belong luokkia toisella nimellä DDP-luokka, joissa ensimmäinen tavoite DDP mallin mukaisesti oli luoda turva lapselle. Vasta toissijaisena tavoitteena oli oppimistavoitteet.  Tästä olen kirjoittanut lisää DDP luokka otsikon alla.

Tässä mallissa on myös tärkeää, että työntekijä/kasvattaja tunnistaa omaa tunnetaustaansa ja kiintymishistoriaansa. Erityisesti voimakkaasti puolustautuvien lasten ja vanhempien kanssa oma mentalisaatiokyky joutuu koetukselle, jolloin oma kiintymyshistoria saattaa nousta hyvällä tai huonolla tavalla pintaan.

Kannattaa lukea tämän PACE-esimerkki, jossa kuvaan DDP mallin soveltamista vanhempien kanssa työskentelyyn. Tässä on olennaista miten vastustava vanhempi saadaa yhteistyöhön mukaan ja miten itse kykenee olemaan keskustelussa provosoitumatta ja puolustautumatta.

PACE kohtaaminen vanhemman kanssa

Becker-Weidman, A. (2013). DDP-Aapinen. PT-kustannus. Tampere.