Esimerkki säätelemättömästä tilanteesta luokassa

Risto on 8-vuotias pidättyväinen ja opinnoissaan hyvin lahjakas poika. Riston perheessä on paljon huolia; Vanhemman ja sisaren vakava sairastuminen. Perheen ilmapiiri on erityisesti isän puolelta tiukka ja joustamatonkin. Pojan ja äidin suhde on taas hyvin lämmin ja läheinen.

Ristoa saattaa kouluun pitkäaikainen perheessä työskennellyt perhetyöntekijä erityisesti niissä tilanteissa, jolloin äidin kunto on erityisen huono ja hän on joutunut sairaalahoitoon. Eräänä päivänä perhetyöntekijä saattoi jälleen Riston kouluun, koska edellisenä päivänä äiti oli joutunut sairaalaan. Riston aamupäivä koulussa onnistuu oikein hyvin ja hän saa opettajalta osaamisestaan ja itsenäisestä työskentelystään paljon kannustusta. Iltapäivällä kuitenkin tapahtuu romahdus. Risto ei jaksakaan enää suoriutua niin hienosti kuin aamun aikana ja hän saa massiivisen raivokohtauksen.. Hän alkaa huutaa ja heittelemään summittaisesti tavaroitaan lattialle ja myös muita oppilaita kohti. Risto heittää myös saksia, joten opettaja joutuu nopeasti viemään muut lapset turvaan toiseen tilaan. Luokan toinen aikuinen yrittää rauhoittaa tilannetta. Opettaja palaa luokkaan ja yrittää koskettamalla saada yhteyttä selvästi lukossa olevaan Ristoon mutta Risto on selvästi omissa maailmoissaan.

Opettaja on itsekin säikähtänyt mutta yrittää rauhoittaa itsensä niin, että pystyisi ”turvaistamaan” Ristoa. ”Ei hätää, olen tässä lähellä”. ”Näen, että et halua, että tulen liian lähelle sinua. Olen kuitenkin tässä vieressä auttamassa, sitten kun olet siihen valmis”.

Risto alkaa jonkin ajan kuluttua havahtua, jonka jälkeen tulee itku. Opettaja ottaa varovasti Riston käden omaan käteensä ja istuu vieressä ihan hiljaa. Jonkin ajan kuluttua opettaja ottaa yhteyden kotiin ja pyytää isää hakemaan Riston pois koulusta.

Riston tunteet ovat myllerryksessä, koska hän oli huolissaan äidistään. Huoli äidistä ja muustakin perheen tilanteesta oli ollut pitkäaikaista. Kodissa ei ollut myöskään tilaa ilmaista negatiivisia tunteita ja Risto usein kätki tuskallisia tarpeitaan ja tunteitaan sisäänsä.

Risto oli tunteissaan pidättyväinen ja tottunut selviytymään liian itsenäisesti. Opettajan kannustus oli tärkeä mutta lisäsi myös pojan paineita selviytyä koko ajan itsekseen ilman apua ja tukea. Kun Riston voimat ehtyivät, hän menetti ikään kuin kasvonsa. Hän ei ollutkaan niin hyvä ja pärjäävä, kuin opettaja odotti hänen olevan. Risto ajatteli, että silloin opettaja pettyisi häneen.

Samalla kun hän ei enää jaksa, hänen raivonsa, tuskansa ja pelkonsa purkautuvat. Hän ei tiedä mitä tehdä. Hän on kauhun lamaama. Hän ei ole tietoinen muiden lasten reaktioista. Antaessaan raivon purkautua hänelle mahdollistuu kokemus, ettei hänen tarvitse enää olla hyvä.

Vasta kun hän kohtaa opettajan empaattisen ja ymmärtävän reaktion, hän alkaa tuntea olonsa turvallisemmaksi. Hän pystyy ottamaan opettajan hyvin sensitiivisen ja pienieleisen lohdutuksen vastaan. Tulee itku.

Jälkikäteen Riston häpeäkokemus on varmasti suuri. Mitä muut ajattelevat? Saako hän enää kavereita? Miten häntä rangaistaan?

Opettaja soittaa Riston kotiin saman päivän iltana, jotta yhteyden katkos on mahdollisimman lyhyt. Tapahtuma on Ristolle valtava epäonnistuminen ja opettajan on tärkeää viestiä, että hänestä välitetään kaiken jälkeen. Se, että hänen tunteensa hyväksytään ja ymmärretään, saa hänet pikku hiljaa sisäistämään itsestä positiivisempaa kuvaa. Hän voi siis sittenkin olla rakastettava.

Opettaja tässä esimerkissä on varmasti joutunut tutkiskelemaan jo aiemmin omaan kiintymyshistoriaansa, koska hän pystyi ratkaisevassa tilanteessa rauhoittamaan itsensä. Hänen oli helppo nähdä ”huonon käytöksen” takaa Riston tuska huolimatta, ettei hän tiennyt pojan sen hetkisestä kuormituksesta. Jälkeenpäin varmasti oli aiheellista pohtia miten tilannetta voitaisiin ennakoida, ettei näin pääsisi uudelleen käymään. Ensinnäkin tieto pojan kotitilanteesta olisi ollut ehdottoman tärkeää opettajalle. Se olisi auttanut opettajaa suunnittelemaan opetus toisenlaiseksi. Ristolle olisi alusta asti pystytty tarjoamaan apua pienissäkin tehtävissä.

Yleisesti on hyvä pohtia miten paljon tuemme itsenäisyyteen kannustavaa kulttuuria. Voisimmeko enemmän opettajana antaa kannustavaa palautetta lapsen avun pyytämistä eikä niinkään kommentoida, että ”hienoa, kun osaat tehdä tuon itse”. Itsenäisyyden vaade on hyvin syvällä kulttuurissamme ja siksi sen merkitystä on hyvä pohtia hyvinvointimme näkökulmasta. Onko meillä yleensä lupa pyytää apua?

Tässä esimerkissä näkyy myös opettajan tietoisuus lapsen laajemmasta hyvinvointiin vaikuttavista seikoista. Ei riitä, että opettaja osaa opettaa vaan hänen on ymmärrettävä laajemmin lapsen kokonaistilannetta. Tätä opettajan laaja-alaista tietämyksen merkitystä oppilaan tilasta olen pohtinut otsikon Opettajan laaja-alainen lapsen hyvinvoinnin arvioiminen  otsikon alla. 

https://www.erkkaope.fi/448083523


Opettajia myös esimerkin opettaja on koulutettu PACE menetelmän käyttöön. Voit kysyä koulutusta, konsultaatiota PACE menetelmän käytöstä

marjut.stubbe@gmail.com


Katso myös DDP menetelmä ja sen soveltaminen. PACE työskentely 

(Playfulness, Acceptance, Curiosity, Empathy) on osana tätä teoriaa.

https://www.erkkaope.fi/447523739/


Uusimmat kommentit

24.08 | 10:42

Kiitos kommentistasi. Häpeästa puhuminen on edelleen tärkeää.

24.08 | 09:56

Hieno artikkeli, kiitos!

29.07 | 15:58

Kiitos kommentistasi. Totta. Vanhempien kommenttien kautta olen ymmärtänyt, että hoidon aloituksen laatu vaihtelee luvattoman paljon ympäri Suomen.

29.07 | 14:56

Olisi tärkeä jakaa tämä ympäri Suomea. Erityisesti mielessäni ovat lapset, jotka aloittavat päiväkodissa, josta olen jäänyt eläkkeelle.

Jaa tämä sivu