Ymmärtävä vuorovaikutus vaatii ilmeikkyyttä ja oikeaa intensiteettiä!

Sanaton viestintä tärkeää!

Olen painottanut tätä lähes jokaisessa aiemmassakin kirjoituksessa mutta nyt sitten vielä selkeämmin ja omana aiheenaan nonverbaalisesta viestinnästä. Soveltamani DDP malli on ollut minulle juuri siksi tärkeä, että siinä painotetaan kokonaisvaltaista kehollista viestintää ja tunteiden jakamisessa niitä vastaavaa intensiteettiä.

Kansana meille suomalaisille ilmeikkyys ja eloisuus ei ole yhtä itsestään selvää, kuin joissakin muissa kulttuureissa. Lapsen on kuitenkin huomattavasti helpompi kestää vaikeitakin tunteita, kun aikuinen jakaa niitä äänensävyllään, lämpimällä katsellaan, kehon myötäelämisellä, vaihtelevalla puheen rytmillä, asennolla, kosketuksella jne. Esim. Vihaisen lapsen stressitaso laskee huomattavasti, jos aikuinen eläytyy vihaisuutta vastaavalla intensiteetillä lapsen tilanteeseen ja kokemukseen. 

Tässä eräs esimerkki vuoropuhelusta, jossa tarkoituksena on tavoittaa lapsen tunteita ja samalla saada lapsi avautumaan ymmärtävällä PACE-kohtaamisella. 

Lapsi (vihaisena): Tää on ihan tyhmä leikki.

Aikuinen (samalla intensiteetillä): Tyhmä leikki...no nyt kyllä näen, että se suututtaa...ei kyllä ole sitten  yhtään ihme, että se suututtaa.

Lapsi (loukkantuneena): Mun kaveri ei leiki yhtään mun kaa.

Aikuinen (samalla intensiteetilla): No se on kyllä tosi kurjaa, jos ei kaveri tuu suun leikkiin mukaan. Ja näen, että toivot sitä tosi kovasti.

Lapsi (surullisena): Se ei tykkää minusta.

Aikuinen (myötäeläen ja lasta hellästi koskettaen): Ei tykkää sinusta. Tuo kuulostaa tosi kurjalta. Sitten en kyllä ihmettele, että tulee surullinen olo. Jos kaveri tykkäisi sinusta, niin sittenkö se leikkisi kanssasi, niinkö?

Lapsi (pettyneenä): Ennen se leikki

Aikuinen (myötäeläen): Oho. Nyt ymmärrän vielä enemmän. Ennen kaverisi halusi leikkiä kanssasi mutta nyt ei. Se ei ole todellakaan kivaa. Mitäköhän on tapahtunut?

Lapsi (vähän peloissaan): No se suuttui, kun en antanut yhtä kaivuria sille.

Aikuinen (ymmärtäen, vähän ihmetellen ja koskettaen): Ahaa. Se kaverisi olisi halunnut kaivurin. Huomaan, että kaivuri on sinulle tosi tärkeä. Mentäisiinkö yhdessä juttelemaan ja tekemään vähän sovintoa. Onkohan niin, että kaveriakin vähän harmittaa.

Johdattele - silloin lapsi saa tilaa löytää itse!

Jatkamalla keskustelua lapsen kanssa samalla intensiteetillä lapsen tunnelmat hyväksyen aikuinen saa lapsen kertomaan lisää ja saa näin tarkemman käsityksen lapsen mieltä painavasta asiasta ja lopulta voi ongelmaa lähteä yhdessä ratkomaan.

Aikuinen antaa lapselle tilaa käydä tilannetta tunnelmasta toiseen lävitse yrittämättä vaikuttaa lapsen mielen tilaan. Lapsi pystyy näin avoimesti viestimään omia kokemuksiaan eikä joudu tukahduttamaan vihaisuuttaankaan. Aikuisen hellä kosketus lisää lapsen mahdollisuutta avautua ja rentoutua tilanteessa. 

Ei opeteta vaan ymmärretään!

Ihmetellen ja kysellen lapsi pääsee asiassa eteen päin eikä joudu tuntemaan häpeää oman käytöksensä vuoksi. Aikuinen ei käske, ei opeta vaan ymmärtää lapsen ahdingon. Välittävällä ja lämpimällä asenteellaan lapsen tunteita kuunnellen aikuinen saa lapsen rauhoittumaan ja  sisäistämään kokemuksen toisen välittämisestä. Näin mahdollistetaan lapsen kyky tuntea empatiaa myös toisen kokemusta kohtaan.

Edellinen vuoropuhelu voi tuntua naiviltakin mutta idea on siinä se, että lapsen tunteita myötäeletään ja yritetään lapsi saada kertomaan tunteistaan ja tilanteesta lisää. Jokainen tekee sen toki omalla tavallaan.

Vanhemman ja lapsen tempperamenttierot saattavat vaikeuttaa vuorovaikutusta 

Vauvan ja pienen lapsen kohdalla kehon kokonaisvaltainen viestiminen on todella tärkeää. Se on tärkeää vauvan tunnetason saavuttamisen takia mutta myös kielen kehityksen näkökulmasta.

Esimerkkkinä mainitsen vauva-vanhempi parikin, jossa vanhempi on ilmaisultaan neutraalihko, jopa monotoninen ja ehkä hitaampi rytminen ja hänellä on  vauva, joka on kiihkeä ja vahva ilmaisultaan.

Tämän kaltaisessa vuorovaikutuksessa saattaa tulla haasteita. Vanhemman neutraali ilmaisu ei anna vauvalle kokemusta, että hän tulee voimakkaine tunteineen ymmärretyksi ja tunteet tulevat jaetuksi. Vanhemman laimeahko tunnevastaus ei tavoita kiihkeää vauvaa eikä vauvan stressitaso riittävästi laske. Vauva jää ikään kuin yksin tunteidensa kanssa. 

Vauvalla on pääasiassa ensimmäisen puolen vuoden aikana käytössään oikea aivopuolisko. Oikea aivopuolisko tulkitsee sanattomat viestit kuten juuri äänen, ilmeet ja kehon kielen, rytmin jne. ja siksi aikuisen vauvan kanssa synkronissa oleva kehon viestintä on niin tärkeää. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että joitakin lapsia intensiivinen ilmaiseminen saattaa pelottaa ja silloin aikuisen on tietysti down shiftattava omaa ilmaisuaan neutraalimpaan suuntaan. Jokainen lapsi ja tietysti aikuinen vaatii heille sopivan ilmaisutavan. Ja jos se löytyy, viesti menee aina paremmin perille ja vuorovaikutus myös tuottaa syvää mielihyvää.

Jos lapsi on myös hyvin herkästi ylivirittäytyvä, innostuva ja estää lapsen kykyä rauhoittua niin silloin aikuisen on myös tarvittaessa säädeltävä tunneviritystä downshiftaamalla omaa tunnettaan. Mahdollisesti hiljaisemmalla ja rauhallisemmalla äänellä ja hitaammilla kehon liikkeillä voidaan laskea lapsen vireystasoa tarvittaessa.

Pienten lasten kohdalla vuorovaikutussuhteen onnistumisen kannalta mielestäni tärkeintä onkin aikuisen kyky virittäytyä lapsen kokemukseen ja mielenmaailmaan. Yhteyden löytämiseen tarvitaan herkkävaistoisuutta ja sensitiivisyyttä.

Baylin, J. & Hughes, D. 2012. Brain-Based Parenting. W.W Norton.