Miten opettaja huomioi lapsen hyvinvointia - yhteinen arviointi?

Olen seurannut erilaisissa ryhmissä keskusteluja siitä, että kuuluuko opettajan ymmärtää tai jopa toimia lapsen hyvinvoinnin puolesta vai pitäytyäkö vain opettamisessa.

Kaikki tiedämme, että lapsen arvioiminen kuuluu meidän kaikkien ammatillisiin tehtäviin riippumatta siitä, missä roolissa työskentelemme. Vai tiedämmekö me opettajat?

Meidän jokaisen tehtävä on toimia niin, että lapsen elämä muuttuisi paremmaksi ja perheen voimavarat kasvaisivat. Mutta edelleen siitä purinaa asiasta kuuluu. Ikään kuin perheen asiat eivät meille kuuluisi. Jos eivät kuuluisi miten me voisimme ymmärtää ja arvioida lapsen avun tarvetta? 

Kansainvälinen Lapsen oikeuksien sopimus korostaa lapsen oikeutta tulla tarpeineen kuulluksi ja tähän sopimukseen meidän kaikkien on sitouduttava. Sopimus korostaa myös, että lapsella on oikeus siihen tukeen mitä hän tarvitsee pystyäkseen oppimaan. Lapsi on myös sopimuksen mukaan oikeutettu erityiseen suojeluun, jolloin olemme velvollisia vähentämään kehityksen ja hyvinvoinnin riskejä hänen elämässään.

Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että meidän on saatava laajemmin tietoa lapsen kokonaistilanteesta ja elämästä, jotta voisimme tätä sopimusta noudattaa ja tarvittaessa tarjota tukeamme. Jotta ymmärrämme mitä tukea tarvitaan, meidän on ymmärrettävä mitä kaikkea kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu. Eli me opettajat tarvitsemme myös laaja-alaisempaa osaamista.

Tähän mennessä jokaisen toimialan arviointi on ollut vain omaan viitekehykseen liittyvää. Opetuksen puolella ei kiinnitetä huomiota muun kuin opetuksen arviointiin. Oppilashuollolla, neuvoloilla, varhaiskasvatuksella on omat arvioinnit. Toki toivottavasti kaikki tiedämme, että meillä on myös lakisääteinen velvollisuus osallistua sekä ohjata esim. sosiaalipalvelutarpeen arviointiin.

Nykyisin on herätty siihen, että kokonaisvaltaisempaa tiedonkoontia tarvittaisiin ja yhtenä esimerkkinä on muuutama vuosi sitten kehitetty LASTA-malli https://thl.fi/fi/web/vakivalta/tyon-tueksi/lasta-seula-malli-tiedon-jakamiseen-ja-monialaiseen-yhteistyohon, joka on monialainen toiminta- ja arviontimalli lasten kaltoinkohtelu epäilyissä ja jossa toimivat poliisi, lastensuojelu ja terveydenhuolto. Tällaisia malleja tarvittaisiin lisää, jotta ei lasten ja nuorten keskuudessa pääsisi tapahtumaan niin valitettavia ja väkivaltaisia tekoja mitä viime vuosina on uutisista kuultu.

Lapsi, nuori ja perhe saattaa kulkea palvelusta toiseen ja aina tehdään uusi arvio ja suunnitelma ja usein samoista asioista, joista arviot on jo tehty - tämä on tietysti perheille todella turhauttavaa. Perheitä helpottaisi, jos edellinen tieto kerättäisiin seuraavaan arvioon eikä näin ollen jouduttaisi samoja asioita kertaamaan yhä uudestaan.

Toki tiedämme, että tiedon koontia ja jakamista vaikeuttaa myös se, että jokaisella toimialalla on eri lainsäädäntö. Mutta meidän kaikkien on ymmärrettävä, että mitä laaja-alaisemmin jokainen toimija ymmärtää mitä kaikkea lapsen hyvinvoinnin arvioimiseen liittyy, sitä paremmin pystymme toimimaan lapsen ja perheen parhaaksi. Myös tiedonkulkuun liittyvät vaikeudet vältetään pitämällä perhe osallisena kaikessa toiminnassamme.

Meidän kaikkien on tärkeää tietää miten lapset ja nuoret voivat...myös meidän opettajien. Me emme voi tarjota apuamme tai ohjata lapsia tarvittavan avun piiriin, jos emme ole kiinnostuneita lapsesta ihmisenä ei pelkästään oppijana. Minusta vuosia sitten kehitetty Lapset puheeksi-menetelmä on hyvä esimerkki myös siitä miten opettaja voi työssään koota lapsen hyvinvointiin liittyvää tärkeää tietoa. Tällöin meidän on kuitenkin luovuttava opettajina lukkiutumasta omiin poteroihimme, joissa vain ajattelemme olevamme vastuussa opettamisesta.

Meidän perustehtävämme on seurata lapsen hyvinvointia ja oppimista - seurata missä vaiheessa tarvitaan lisäpalveluja ja tiedostaa mitä palveluja tarvitaan. Tiedämmekö esim. onko perheelle tarpeellista sosiaalipalvelutarpeen arviointi taloudellisen tilanteen takia - usein emme, jos emme seuraa laajemmin lapsen tilannetta. Jos emme arvioi lapsen kokonaistilannetta, emme välttämättä huomaa lapsen ja perheen avun tarpeita ajoissa. Joskus on myös pakko kysyä opettajana vaikeita kysymyksiä. Uskon, että joistakin opettajista se on pelottavaa mutta vaikeatkin kysymykset on kuitenkin tarpeen vaatiessa välttämätöntä tehdä.

Opettajina olemme usein ainoita, jotka ovat lapsen arjessa päivittäin mukana ja siksi todella tärkeässä roolissa. Tehtävämme on löytää viitteitä riskeistä jo varhaisessa vaiheessa usein jo ennen kuin lapsi alkaa oireilla. Tällöin meillä pitäisi olla laajaa osaamista kehityspsykologiasta ja muusta lapsen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Kun me näitä viitteitä riskeistä huomaamme, meidän on myös helpompi ohjata perhettä tarvittaviin palveluihin tai paremminkin pyytämään muita palveluja kanssamme yhteistyöhön.

Yhteinen tilannekuva muiden palvelutahojen kanssa olisi todella tärkeää. Yhteisen arvioinnin lisäksi on hyvä, että löytäisimme yhteisen kielen, jonka myös perheet kokisivat omakseen. Tarvitaan myös sellaista arviota, joka ei nojaa pelkästään riskien arviointiin vaan nostaa lapsen ja perheen voimavarat keskiöön. Arvio olisi parhaimmillaan väline, joka tuottaisi vuorovaikutusosaamista ammattilaisille sekä toimisi interventiona eli jo sellaisenaan hyvänä apuna perheille. Minusta Lapset puheeksi-malli toimii tähän suuntaan ja on aika helppokäyttöinen.

Minusta Suomessa olisi tarve edelleen kehittää eri tahojen yhteistä arviointimallia.  Opettajan pitää ymmärtää lapsen ja nuoren hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja olla myös valmis reagoimaan tarvittaessa lapsen, nuoren ja perheen vaikeuksiin. Me emme ole terapeutteja mutta me olemme  opettajuuden lisäksi ihmisiä. Ihmisyyteen kuulu välittäminen.

Lapset puheeksi menetelmästä:

https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/lapset-ja-nuoret/toimiva-lapsi-perhe-ty%C3%B6/lapset-puheeksi-lp-menetelm%C3%A4