Kasvattajan tapa olla suhteessa

Nykyään kiinnitetään enemmänkin huomiota kasvattajan tapaan olla suhteessa halutessa vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kuin, että pohdittaisiin mitä lapsen käytöksessä pitää muuttaa. Tämän tyyppinen toimintatapa vaatii tietysti  kasvattajaa pohtimaan omia tunnetaitojaan ja omaa kiintymishistoriaansa erityisesti niissä tilanteissa, joissa esim. lapsen provosointi on vahvaa ja omat tunnetaidot joutuvat koetukselle - miten säilyttää näissä tilanteissä  maltti ja empatia lasta kohtaan?

Kasvattajan tulee asettaa itselleen (ei ainoastaan lapsen toiminnalle)  tavoitteet, arvioi niiden toteutumista ja tarvittaessa muuttaa lapsen tarpeiden mukaisesti toimintaansa ja tapaansa olla vuorovaikutuksessa. Jos aiempi toimintatapa ei ole tuottanut tulosta, niin on pohdittava mitä tavassa kohdata lapsi on syytä muuttaa. On tärkeää korostaa yhteyden merkitystä. Käytöksen korjaaminen ei ole sitä.

Sensitiivinen ja lapsen kanssa hyvässä yhteydessä oleva kasvattaja ilmaisee lämpimiä tunteita psykofyysisesti -sanoittaa ja virittäytyy lapsen tilanteeseen koko kehollaan. Mitä pienempi lapsi on, sitä tärkeämpää on kehollinen viestintä - lämmin äänensävy, äänen voimakkuus/korkeus, ilmeet, pehmeät eleet, liikkeet, puheen rytmi jne. Ennen kaikkea aikuisen on oltava kiinnostunut lapsen sisäisistä kokemuksista, ajatuksista eikä pelkästään käytöksestä. Parhaiten aikuinen pystyy säätelemään lapsen tunteita reagoimalla samalla intensiteetillä lapsen kokemaan. Tunteiden sanoittaminen ei yksistään riitä

Jokaisesta lapsesta voi löytää ainutlaatuisuutta ja viehättävyyttä. Joskus sen ainutlaatuisuuden löytäminen voi olla haastavampaa kuin joskus toiste mutta sen tunnistaminen voi olla hyvinkin merkityksellistä esim. hyvin vaikeasti vammaisten tai vaikka käytösongelmaisten lasten kanssa. Kasvattajan viestinnällä ja omalla suhtautumisella lapseen voi olla vanhemmallekin suuri merkitys.

Olen aikoinaan työskennellyt hyvin vaikeasti vammaisten lasten kanssa. Joskus vanhempien oli todella vaikea kiintyä ja löytää omasta vaikeasti vammaisesta lapsestaan mitään kaunista ja kun ammattilaisena oli mahdollista kertoa jotain kaunista lapsesta, sillä oli valtavan suuri merkitys vanhemmille myös kiintymyksen näkökulmasta.

Lapsi, joka jatkuvasti kokee epäonnistuvansa toiminnassaan ja ihmissuhteissaan, on menettänyt uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Löytämällä se jokin juuri tästä lapsesta, kasvattajan on mahdollista palauttaa uudelleen lapsen uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin.

Aikuisella on mahdollista antaa toivoa sillä, että hän kiinnostuu ja välittää. Se, että kasvattaja kertoo lapsen ainutlaatuisuudesta, kun lapsen on mahdotonta löytää itsestä mitään hyvää luo lapselle toivoa. "Minä toivon, että sinä näet itsesi samanlaisena jonain päivänä kuin minä näen juuri nyt sinut...ihanana ja viisaana poikana". 

Jokainen lapsi haluaa vaikuttaa aikuiseen myönteisesti vaikka lapsen käytös ei siltä välttämättä näytäkään. Lapsi vaistoaa hyvin herkästi, jos aikuinen ei koe häntä positiivisena eikä pidä hänestä. Jos tällaisia tilanteita syntyy, kasvattajan on tärkeä pohtia tilannetta yhdessä oman yhteisönsä kanssa. Inhimillistä on, että kasvattaja ei aina tule hyvin toimeen joidenkin lasten kanssa mutta se on ehdottomasti tiedostettava ja sitten sovittava miten tilanne ratkaistaan. Näin voi käydä myös vanhempien kanssa. Olen itse joinakin kertoina suositellut ryhmän tai jopa päiväkodin vaihtoa, jotta lapsen kehitys olisi mahdollisempaa.

Oman kehittämispolun olen käynyt ns. vetäytyvien lasten kanssa. Itselle on aina ollut helpompaa ymmärtää aggressiivisia ja puolustautuvia lapsia mutta hiljaiset ja vetäytyvät lapset ovat olleet taas minulle haasteellisempia. Iän ja työkokemuksen myötä  se on ollut helpompaa mutta silti asetan jatkuvasti itselle kysymyksen mikä lasten "hiljaisuudessa" tai emotionaalisessa vetäytyvyydessä on minulle niin vaikeaa.

Kasvatustilanteissa aikuiselta odotetaan kykyä olla empaattinen ja lapseen virittäytyvä, kykyä pitää syvää yhteyttä ja kannatella lapsen voimakkaita tunnetiloja. Siinä on haastetta kerrakseen ja usein vilkkaat ja levottomat lapset herättävät kaikkine vaatimuksineen, provosointeineen ja odotuksineen kasvattajan "akilleen kantapäät".

Usein levottomat  lapset ovat niitä ei-pidetyimpiä ja heidän ennusteensa nähdään yleensä huonona eikä heidän käytöksestään löydetä helposti mitään positiivista. Toisaalta juuri tällaisia lapsia tuleva ja nopeasti muuttuva yhteiskunta tulee mahdollisesti tarvitsemaan. Ehkäpä näistä levottomista lapsista tulee nopeita päätöksentekijöitä ja hyviä innostajia. 

Joskus näen kasvatustilanteita, joissa aikuinen yrittää ehdoin tahdoin saada lapsen ymmärtämään tilanne aikuisen silmin. Lapsi on hankala, kiukutteleva ja aikuinen yrittää selittää miksi on hyvä käyttäytyä tietyllä tavalla. Tämä johtaa useimmiten vastakkainasetteluun ja inttämiseen. Tällaisessa tilanteessa aikuisen on syytä pysähtyä pohtimaan lapsen tilannetta lapsen kokemuksen kautta ja kiinnostua mitä lapsen mielessä liikkuu.

Tässä esimerkki riitatilanteesta, jossa lapsi ottaa jonkun toisen lapsen kädestä lelun (joka toki on väärin). Aikuinen puuttuu tilanteeseen kommentoimalla, ettei niin saa tehdä ja lelu pitää antaa heti takaisin. Tämän jälkeen lelun ottanut lapsi saa itkukohtauksen eikä koe tulevansa ymmärretyksi. Tilanteessa voisi kokeilla toista tapaa toimia.

"Oho, tuopa nalle näyttää olevan sinulle tosi tärkeä...todella tärkeä...nyt pitää miettiä miten toimitaan. Se on myös Timolle tärkeä, hän on tuonut sen tänään lelupäivänä p-kotiin ja se surettaa häntä, että sinä otit sen. Mietin, että voisimme hakea toisen "kaverin" teidän yhteiseen leikkiin. Uskon, että se lohduttaisi Timoa ja myös sinua. Mennäänkö yhdessä hakemaan se mukaan leikkiin?

Tiedostava ja reflektoiva kasvattaja

Esimerkissä aikuinen auttaa yhdistämään lapsen tarpeen hänen toimintaansa sekä eläytymään empaattisesti toisen suruun samalla, kun lelun ottaja tulee myös kuulluksi. Aikuinen tavoittaa ja kannattelee sen tunnetilan, jonka kanssa lapsi sillä hetkellä on suurissa vaikeuksissa. Kiistaan saattaa löytyä jopa ratkaisu.

Tämän laatuinen aikuisen toiminta lisää lasten yhteisöllisyyttä. Aikuinen kuulee ja ymmärtää lapsen tarpeet ja tarvittaessa sovittaa ne ryhmän todellisuuteen. Kompromissin löytyminen tutkimusten mukaan ennustaa ystävyyssuhteen säilymistä, kun taas yksittäisen lapsen tahdon läpi saaminen katkaisee helposti ystävyyssuhteen.

Kasvattajan on jatkuvasti reflektoitava omaa toimintaansa ja myös hankalissa tilanteissa myönnettävä tarvittava tuen tarve.

Muista! Käytöksen takana olevien tunteiden, ajatusten ja kokemusten hyväksyminen ei ole sama asia kuin käytöksen sietäminen.