Unohda häpeäkasvatus

Haluan pohtia häpeän merkitystä lasten kasvatuksessa ja erityisesti miten sitä voidaan vähentää. Erityisopettajan kokemuksella sanoisin, että erityisesti tunne-elämältään haavoittuvaisten lasten kohdalla ns. häpeäkasvatus kulttuurimme on tuohoisaa lapsen itsetunnon kannalta. Pohdin myös meidän kasvatuksen rankaisu-kulttuuriamme ja miten sitä voisi muuttaa enemmän asioiden ja ihmissuhteiden korjaamisen suuntaan. Mietin myös, onko ei-sanan käyttö rakentavaa vai enemmän uhmaa lisäävää ja lapsen ja vanhemman yhteyttä haittaavaa?

Häpeä selittää käytöshäiriöitä!

Häpeä selittää mielestäni osittain lasten käytöshäiriöitä ja siksi sen vähentäminen on olennaista lapsen käytöksen ja sisäisen tilan muuttumisen aikaansaamiseksi. Kirjallisuudessa häpeä yhdistetään epäonnistumiseen, kun taas psykologisessa ymmärryksessä sen ajatellaan olevan vastavuoroisuuden tavoittamisen epäonnistumista. Pohdin erityisesti niitä lapsia, jotka ovat eläneet pitkiäkin aikoja kaltoinkohtelevassa ympäristössä. Miten suuri häpeäkuorma heillä on kannettavanaan?

Koulukiusaamisen yhteydessä usein puhutaan kiusatuista lapsista ja heidän auttamisestaan mutta yhtä tärkeää on auttaa kiusaavia lapsia. Heillä saattaa olla nimenomaan musertavia häpeäkokemuksia takanaan ja teoista rankaiseminen ei ole se, joka näitä lapsia auttaa vähentämään kiusaamista. Ehkä rankaiseminen enemmänkin auttaa meitä muita sietämään tunnetta,  joka syntyy kun näemme jonkun tekevän pahaa toiselle.

Poissa mielestä

Pienen lapsen kokemus yrittäessään saada kontaktia vanhempaansa ja huomatessaan, että vanhempi ei virittäydy tilanteeseen, nostaa häpeän tunteen esiin. "Poissaoleva" vanhempi, joka ei pysty ilmeillään ja sanoillaan eläytymään lapsen tarpeisiin ja viesteihin on riski häpeäkokemuksen syntymiselle. Voimme kuvitella esimerkiksi, mitä nykyinen digikulttuurimme, jossa vanhemmat ovat jatkuvasti sidottuna älylaitteisiinsa kuulematta lapsen kontaktialoitteita, vaikuttaa lapsen kokemukseen omasta merkityksestään.

Kun vastavuoroisuuspyrkimyksen ilmaiseminen törmää toisen taholta vastavuoroisuuden puutteeseen, seurauksena on epäonnistunut tunne, johtuipa vastavuoroisuuden puute toisen välinpitämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä, vähättelystä, viestin väärin tulkinnasta tai rankaisusta ym.

Epäonnistuminen ja vastavuoroisuuden puute ja siitä seuraava häpeä saattaa kääntyä vetäytymiseksi tai raivokkuudeksi. Tunne purkautuu  ajatuksina "olen tosi huono",  "kunpa pääsisin pois", "en ansaitse parempaa", "vihaan sinua". Seurauksena voi olla  raivo itseä tai toista kohtaan. Tunne on sietämätön ja rangaistukset vain lisäävät häpeää ja uhmaa.

Nuhtelu ei auta

Lasten toimiessa väärin ja epäkunnioittavasti kasvattajien "hyvääkin tarkoittavat" torumiset, nuhtelut saatikka rangaistukset eivät vain auta. Lapset kyllä useimmiten tietävät tehneensä väärin. Siksipä mielestäni näiden lasten häpeäkuormaa pitäisikin purkaa osoittamalla miten omat "huonot" tekonsa voi korjata tai hyvittää.

Tarjoa korjaavia kokemuksia

Ryhmässä häpeäkuormittuneiden lasten kohdalla tulee usein hankaustilanteita. Tarjoamalla aikuisena toisenlaista ja korjaavampaa kokemusta lapselle, saatamme voittaa hänen luottamuksensa ja auttaa häntä rakentavampiin suhteisiin. Kun aikuinen ymmärtää  lapsen kokemuksen takana olevia tarpeita, tunteita, ajatuksia ja kokemuksia ja tarjoaa näin uudenlaisen vastauksen lapsen kokemukselle, lapsen on mahdollista saada itsekin ymmärrys oman käytöksen seurauksista ja aiheutetusta mielipahasta. Samalla kuin aikuinen ymmärtää ja hyväksyy lapsen kokemuksen, ajattelun ja tunteen hän voi ohjata lasta toimivampaa käytökseen. Lapsen sisäisen maailman ymmärtäminen ja hyväksyminen ei tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä.

Esimerkkinä lapsi lyö toista lasta, eikä aikuinen ole ehtinyt väliin ; Miten aikuisena korjata tilanne. Vaikkapa näin: "Olen pahoillani, etten huomannut tulla turvaksesi vaikka näin, että tarvitsit selvästi apuani" . Näin aikuinen ottaa vastuun, eikä lisää lapsen häpeäkuormaa ja tilanteen selvittely on luultavasti tuloksellisempaa. Lapsi saattaa pystyä sisäistämään aikuisen tarjoaman  ymmärryksen väärin toimimisesta ja häpeän kokemus voi helpottua varsinkin jos näitä korjaavia kokemuksia lapsi pidemmän ajan saa säännöllisesti. Tällä on merkitystä lapsen omalle empatiakyvyn kehittymiselle.

Ennakoi ja ymmärrä

Ensisijaista näiden "häpeäkuormittuneiden" lasten kanssa on ennakoida ne pulassaolotilanteet, joissa lapsi joutuu vaikeuksiin, jotta jatkuvat epäonnistumisen kokemukset vältetään. Aikuisen vuorovaikutustavoilla on suuri merkitys miten lapsi selviytyy tiukoissakin tilanteissa.  Aikuisen rauhallisuus, selkeät struktuurit ja säännöt toimivat myös ennaltaehkäisynä. Aikuista auttaa, jos hänellä on traumatietoisuutta, ymmärrystä lasten tunneongelmista jne. Lapsen kokemusten ymmärtäminen auttaa myös hallitsemaan omaa turhautumista ja jaksamista.

Ymmärryksen ja myötäelämisen avulla aikuinen toimii lapsen liian voimakkaiden tunteiden säätelijänä. Vähitellen, kun aikuinen riittävän usein on pystynyt omalla toisenlaisella toiminnallaan ja kohtelullaaan, kuin mihin lapsi on tottunut, vastaamaan lapsen epäonnistumisen kokemuksiin, voi myös häpeä lieventyä. Kun häpeä lievittyy mahdollistaa se syyllisyyden kokemuksen. Syyllisyys motivoi muuttamaan käytöstä, häpeä ei. Aikuisen on on vain oltava vahva, sensitiivinen ja kykenevä olemaan provosoitumatta.

Kiusaamiskulttuurin ehkäiseminen

Yleisesti ryhmän ilmapiirin kanssa kannattaa tehdä töitä jo ennakkoon. Kannattaa  käyttää paljon erilaisia ryhmäytymiskeinoja, jotta lapset pääsevät liittymään mahdollisimman varhain vertaistensa joukkoon. Kun syntyy kaverisuhteita, voidaan  ennaltaehkäistä kiusaamista ja lieventää kiusaamisesta syntyvää häpeää sekä yksilöille että koko ryhmälle.

Häpeä myös rakentaa

Muistetaan kuitenkin, että häpeällä on myös rakentava tehtävä. Se kertoo "älä tee tätä", "tuo on vaarallista". Tällöin se toimii ohjaavana ja suojelevana toimintana. Sen ansioista kehittyy vastuullisuus, sosiaalisuus ja harkitsevuus. Kuitenkin varhaislapsuudessaan paljon kahtoinkohtelua, menetyksiä ja muutoksia kokeneet lapset kärsivät usein ylivoimaisesta häpeän tunteesta eivätkä luota siihen, että aikuinen kohtelee heitä oikeudenmukaisesti heidän tarpeitaan kuullen ja siksi heille empaattinen kasvatustyyli toimii paremmin kuin rankaisevat tai moittivat käytännöt.

Jäähyttäminen

Kasvatuskäytännöissä korostettiin muutamia vuosia sitten jäähypenkin käyttöä ns. time out käytäntöä. Mielestäni tämä käytäntö vain vahvisti lasten huonoa kuvaa itsestään ja lisäsi häpeän tunnetta. Lasten eristäminen kiukun vallassa on minusta väärin. Jos lapsella ei ole mahdollisuutta säädellä omia tunteitaan muissakaan tilanteissa, niin miten sitten yksin jäähypenkillä - epärealistinen odotus. Yleisesti lapsen omasta ryhmästä pois sulkeminen lisää  häpeän tunnetta. Tutkimusten mukaan eristäminen aiheuttaa aivoalueilla samanlaisia muutoksia kuin fyysisen kivun kokeminen. Lapsen poistamiset pienten lasten ryhmiin ovat myös huonoja ratkaisuja.

Jäähyllä lapsen raivon tunteet eivät myöskään tule vastaanotetuiksi eikä kannatelluiksi. Lapsi tarvitsee aikuisen apua keskushermostonsa säätelyyn eikä yksin jättämistä jäähylle. Jos lapsen tunteita ei myötäeletä, niin miten voidaan odottaaa, että lapsi pystyy samaan muita kohtaan. Jäähy opettaa tunteineen yksin jäämistä, kuten meidän kulttuurissamme valitettavan paljon tapahtuu. 

Yksin raivon vallassa eristyksissä istuminen tarkoittaa vihan tunteiden tukahduttamista ja ohittamista. Kun lapsuudessa joudutaan tukahduttamaan vihan tunteita, niin niitä on aikuisenakin vaikea ilmaista. Vaikeita tunteita on vaikea jakaa muiden kanssa ja ne helposti kääntyvät itseä vastaan ja jopa johtavat itsetuihoiseen käytökseen tai suureen vihaan muita kohtaan.

Itse näen parempana tapana ns. time in ajattelun, jossa lapsi kytketään mahdollisimman lähelle aikuista silloin, kun hän on täysin säätelemättömässä tilassa. Lapsi tarvitsee tukea ja aikuisen turvaistavaa puhetta ja mahdollisuuttta korjata tekonsa aiheuttama tuska toiselle.

Esimerkiksi näin:

"Nyt on hankalaa ja huomaan sen. Se ei tunnu varmaan hyvältä mutta ei hätää, me selviämme tästä yhdessä. Minä autan sinua". Jos lapsen on vaikea ottaa vastaan esim. fyysistä läheisyyttä niin voi sanoa: "Halaan sinua mielessäni - unohdin, että se on sinulle vaikeaa...olen kuitenkin tässä lähellä ". "Kun sinulla on noin hankala olo, niin on tärkeää, että olen tässä vieressä vaikka et haluaisikaan". "Joskus kaikki pienet tytöt ovat noin vihaisia...se ei haittaa". Lapselle kokemus, ettei hän ole ainut, joka kokee vihaisia tunteita, voi olla todella lohduttavaa ja häpeää vähentävää.

Anteeksipyyntörituaalit

En pidä myöskään häpeää lisäävistä anteeksipyyntörituaaleista. Kurinpitotilanteissa saatetaan vaatia silmiin katsomista ja anteeksi pyyntöä, joka minusta on ehdottoman väärin. Itse painotan teon korjaamista pienillä hyvittävillä teoilla. Ihmissuhteen korjaaminen on jotain millä teet toiselle hyvää. Se voi olla oman lelun antaminen lainaksi, toiselle kivan kuvan piirtämistä tai vaikkapa aikuiselle mieluisan siivoustehtävän tekemistä.

Ei-sanan käyttö

Olen sitä mieltä, että kasvatuksessa ei sanan käyttö helposti provosoi ainakin tietyn tyyppistä  lasta ja erityisesti lapsia, joilla on paljon kokemuksia epäonnistumisia vuorovaikutussuhteissaan. Toisaalta esim. pientä lasta pitää varoittaa vaarasta vaikka tilanteessa, jossa lapsi tekee jotain hänen terveydelleen haitallista esim. meille vanhemmille tuttu tilanne - lapsi työntää sormensa pistorasiaan.

Mutta silloin kun esim. lapsella on voimakas pyrkimys haluta, tahtoa jotain ja tilanne tuntuu menevän enemmän lapsen ehdoilla, on lapselle hyvä osoittaa kuka tilannetta hallitsee. "Tuota voidaan miettiä/tuo on hyvä idea mutta ensin teemme tämän viikkosiivouksen. Sen jälkeen voimme mahdollisesti katsoa sen sinun mieliohjelmasi". Tämän tyyppinen aikuisen tilanteen hallinta ei anna lapselle mahdollisuutta "pyörittää" vanhempaa vaan hän saa kokemuksen, että aikuinen turvallisesti ilman provosointia ottaa aikuiselle kuuluvan tilanteen hallinnan. 

Aikuisenakin pinna voi palaa

On tietysti relevanttia joskus aikuisen myös näyttää, että oma mitta tuli täyteen. "Suutuin kun näin sinun lyövän kaveriasi. Molempien teidän pitää olla turvassa. Minun pitää opettaa sinua keksimään joku toinen tapa kertoa, miltä sinusta tuntuu", "Minä suojelen sinua ja minä suojelen Mattia, se on aikuisen tehtävä".

Sanaton viestintä tärkeää

Koskettamisella ja sanattomalla viestinnällä, kuten lämpimällä katseella, hymyllä ja lempeällä äänensävyllä on myös kiintymystä tukeva ja häpeää laskeva vaikutus. Myös lapsen tunteen intensitettiiin vastaaminen vastaavalla sävyllä rauhoittaa lasta.

Aina on mahdollista, että lapsen on vaikea ottaa lohdutusta vastaan, koska häpeä kokemuksena on liian voimakas. Sanomalla "halaan sinua mielessäni, kun ajattelen, että tarvitset sitä", voi helpottaa lukkiutunutta tilannetta tai puhumalla "ilmaan" ja pohtimalla ääneen "mitähän Pekka miettii - minä taas mietin miten voisin Pekkaa auttaa" saattaisi helpottaa lapsen avautumista. Lapsen pehmolelun kautta puhuminen voi auttaa lasta siirtämään omaa kokemustaan etäämmäksi, vaikkapa omaan nalleen. Joskus vain etäämmältä on helpompi kohdata omia vaikeita tunteita ja omia liian rajuja kokemuksia. Tärkeintä kuitenkin on, että olemme läsnä ja lähellä, kun lapsi  tunnemyllerrykseen joutuu.

Tässä linkkinä erinomainen esimerkki, kun yhteys pienen lapsen ja vanhemman välissä katkeaa. Vastavuoroisuuden puute synnyttää häpeäkokemuksen.

https://www.youtube.com/watch?v=YTTSXc6sARg

Hughes, D. 2011. Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia. Vaurioituneiden lasten ja nuorten hoito. Luentomateriaali.

Vastavuoroisuus harjoitus vanhempain iltaan

Olen itse käyttänyt vanhempainilloissa  harjoitusta, jonka avulla on helpompi ymmärtää miltä tuntuu kun vastapuoli ei vastaa kontaktiyritykseemme. Harjoituksen jälkeen on hyvä keskustella harjoituksen herättämistä tuntemuksista.

1.Pariharjoitus, jossa toinen henkilö kertoo omaa mitä tahansa tarinaansa ja toinen henkilö kuuntelee myötäelävästi kertomusta.

2.Pariharjoitus, jossa samaisen tarinan yhteydessä toinen vilkuilee levottomasti ympäriinsä keskittymättä kuuntelemiseen.

3.Pariharjoitus, jossa toinen henkilö kuuntelee samaa tarinaa ilmeettömästi.

Tämän jälkeen roolit vaihdetaan.

Harjoitus nosti häpeän tunteen vahvimmaksi tunteeksi erityisesti ilmeettömyys harjoituksen aikana. Kuulostaa melko tutulta meidän Suomalaisten keskuudessa.

Edellinen harjoitus seminaarista:

Hart, Susan. 2015. Through Windows of Opportunity - a Neuroaffective Approach of Understanding Emotional Development. Seminaari Helsinki.