Yritä kuunnella mitä en sinulle sano

Tämä on erään vanhemman erityisoppilaan koskettava kirjoitus!

Älä anna niiden kasvojeni, joita sinulle näytän, petkuttaa itseäsi.

Minulla on tuhansia naamioita, eikä yksikään niistä ole oma minäni.

Annan sinulle vaikutelman, että olen varma.

Että nimeni on itseluottamus ja että olen kylmän rauhallinen olemukseltani.

Että en tarvitse ketään.

Mutta älä usko minua. Syvällä sisällä on todellinen minäni:

hämmästynyt, pelästynyt ja yksinäinen.

Sen tähden luon naamion, jonka taakse voin piiloutua ja joka suojaa

katseilta, jotka tietävät totuuden.

Pelkään, että sisimmässäni en ole yhtään mitään,

että minulla ei ole mitään, mitä sinä voisit haluta

että sinä voit huomata sen ja hylätä minut

sen vuoksi.

Näin alkaa naamioleikki.

Se ei tule olemaan helppo sinulle.

Mitä lähemmäksi tulet minua, sitä sokeammin ehkä lyön takaisin.

Mutta olen kuullut, että RAKKAUS on vahvempi

kuin paksut muurit.

JA SIINÄ ON MINUN TOIVONI:

Pyydän: yritä repiä nämä muurit 

lujilla käsilläsi.

Mutta varovasti - lapsen sydän on

hyvin herkkä.

Kenties ihmettelet, kuka minä olen?

Olen muuan henkilö, jonka tunnet kovin hyvin.

Olen jokainen mies, jonka tapaat

jokainen nainen, jonka kohtaat.

Olen myöskin sinä itse.

Keskustelen kanssasi

Kerron aina kaiken, millä ei ole varsinaisesti merkitystä

mutta en mitään, mikä merkitsee kaikkea,

sitä mikä repii sisimpääni.

Ole kiltti ja kuuntele tarkoin ja yritä kuunnella

juuri sitä, mitä en sano.

Haluaisin olla aito, välitön ja oma itseni.

Mutta sinun täytyy auttaa minua.

Sinun täytyy ojentaa minulle kätesi. Joka kerran

kun olet kiltti, ystävällinen ja rohkaiseva; 

joka kerran kun yrität ymmärtää - kun

todella välität minusta -

silloin sydämeni saa siivet.

Hyvin heiveröiset, mutta siivet kuitenkin.

KIITOS!