Ensimmäinen ero vanhemmista!

Varhaiskasvatuksen aloitus on hyvin tärkeä vaihe lapsen elämässä myös kiintymyskokemuksen näkökulmasta. Ero vanhemmista rikkoo ensimmäisen vuoden aikana syntyneen kiintymyssuhteen vanhempiin väistämättä lapsen hoidon alkaessa. Ja vaikka tämä haavoittava vaihe hoidettaisiin hyvinkin, on se aina stressaava kokemus lapselle ja vanhemmille.

Se miten me varhaiskasvatuksessa onnistumme tässä kohdassa luomaan riittävää turvaa vaikuttaa kaikkiin lapsen myöhempiinkin kokemuksiiin uusissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa. Ja meidän todella on  mahdollisuus onnistua sekä vanhempina että kasvatuksen ammattilaisina tämän virstanpylvään ylityksessä.

Varhaiskasvatuksen aloituksessa laatu vaihtelee!

Seurattuani vanhempien vertaisryhmiä olen yllätyksekseni huomannut, että varhaiskasvatuksen aloitusvaiheen laatu vaihtelee luvattoman paljon eri puolella Suomea.  Mm. lapsen eroahdistukseen reagointi on hyvin erilaista eri yksiköissä ja eri puolella Suomea. Varhaiskasvatuksen aloitus on kuitenkin tärkeimpiä vaiheita lapsen päiväkotiurassa, sillä se on yleensä ensimmäisen ero syvästä ja ensisijaisesta kiintymyssuhteesta. Siksipä sen merkityksen ymmärtäminen ja lapsen ja vanhempien kokemuksiin vastaaminen on tärkeää.

Erotuska ei aina näy!

Vanhemmat ovat kertoneet esimerkkejä joistakin henkilökunnan kommenteista aivan ensimmäisinä hoidon aloituspäivinä. Mm. kommentti; "itku loppuu kun vain lähdet pois" viestii kyllä  ymmärtämättömyydestä tämän vaiheen merkityksestä lapselle ja myös vanhemmalle.

Vanhemmat viestivät myös, etteivät koe itseään tervetulleiksi ryhmään, vaikka selvästi huomaavat lapsen ikävöivän vanhempaansa ja ahdistuvan erosta. Tutkimuksista kuitenkin tiedämme, että vaikka itku loppuisikin, niin stressimittarit voivat  osoittaa lasten kortisolitasojen olevan korkealla ja myös niillä lapsilla, jotka eivät erotuskaansa ilmaise. Olen kuullut myös, että varhaiskasvatuksen aloitusta ei joissakin kunnissa valmistella laisinkaan. Myöskään kotikäyntejä ennen hoidon aloitusta ei suosita.

Lapsen ja vanhemman hätä otettava todesta!

Edellä mainitut seikat kertovat, että ensimmäisen eron merkitystä sekä lapselle että vanhemmille ei syvällisellä tasolla kaikkialla ymmärretä. Ensimmäinen ero vaikuttaa vahvasti siihen, miten lapsi myöhemmät siirtymät tulee kokemaan. Hoidon aloitusvaiheessa onkin tärkeää, miten lapsen ja myös vanhempien hätä otetaan todesta ja miten siihen vastataan. Tästä aiheesta pienten lasten tutkimus on tuonut paljon tietoa. Suurimmaksi osaksi tiedetäänkin, että laatu hoidon alussa on ennen kaikkea ihmissuhteiden laatua; kannattelua, virittäytymistä, empatiaa ja läsnäoloa - pienen ihmisen mielessä pitämistä ja kiintymyksen luomista.

Älä kiinnitä huomiota muualle!

Suurimmassa osassa varhaiskasvatusta varmasti ymmärretään lapsen ensimmäisen eron merkitys ja, että sen onnistuminen riittävän hyvällä tavalla hoidon aloitusvaiheessa vaikuttaa ratkaisevasti myöhemmässä elämässäkin. Valitettavasti kuitenkin vielä näkee tilanteita, joissa kasvattajat saattavat esimerkiksi kiinnittää lapsen hädän nähdessään huomion nopeasti muuhun jakamatta lapsen tunnetilaa lohduttavasti ja lämpimästi - mahdollisesti ajatuksena on, ettei lapsen ahdinkoa haluta lisätä.

Tällöin aikuinen ei kuitenkaan tue turvallista kiintymystä vaan vahvistaa ns. välttelevää kiintymistä, jossa tunteet ohitetaan kiinnittämällä huomio ihan muuhun. Lapsi ei tällöin voi oppia tunnistamaan omia tunteitaan vaan joutuu torjumaan ne.

Tämän tyyppinen tunteiden kieltäminen lisää kyvyttömyyttä myöhemminkin tuntea omaa hätäänsä ja pyytää siihen tarvittaessa toisten apua. Kun lapsen tunteita ei jaeta, ei anneta mahdollisuutta avuttomuuden ja läheisyyden tunteille, jotka eroahdistus laukaisee, vaan odotetaan lapsen peittävän tunteensa ja selviytyvän nopeasti kaipuustaan. Tämän kaltainen toiminta ei tue aitoa itsenäisyytttä.

Tunteiden jakaminen ja lohduttaminen tärkeää!

Kuitenkin tiedetään, että ahdistuksen jakaminen toisen kanssa mahdollistaa myöhemmin kokemuksen aidosta pärjäävyyden tunteesta vastaavissa tilanteissa. Tehtävämme on ymmärtää, että aito itsenäistyminen vaatii sen, että lapsi saa olla myös pieni ja avuton. Lapsi tarvitsee tukea, ei työntämistä erillisyyteen.

Onko aikuinen riittävän virittäytynyt?

Haluaisin, että varhaiskasvattajat pohtivat onko hoidon aloitus perheiden kohdalla omassa päiväkodissa riittävän turvallista. Onko lapsella mahdollisuutta olla vuorovaikutuksessa riittävästi tunnetasolla virittäytyneen aikuisen kanssa, jolla on kykyä pitää hänet mielessään? Ja onko aikuisella riittävästi osaamista ja aikaa vastaanottaa ja käsitellä lapsen tunteita lasta eheyttävällä tavalla? Jos lapsella on vielä erityisiä tunnetarpeita, niin osaako kasvattaja korjaavalla ja yheyttä luovalla tavalla vastata niihin?

Edellä mainittujen kysymysten lisäksi on mietittävä myös vanhempien tilannetta. Vanhemmat ovat myös herkkiä ja täynnä omaa eroahdistustaan ja kasvattajan sensitiivisyys myös vanhempien kokemuksia kohtaan on todella tärkeää.

Kokemus, että puhutaan juuri minun lapsestani, on todella merkityksellistä vanhemmalle, joka itse kamppailee oman ero haavoittuvuutensa kanssa. Esimerkkinä voisi mainita lapsen hakutilanteen, jossa toisen ryhmän vieras aikuinen lukee paperista, onko lapsi nukkunut ja syönyt. Tämän tyyppinen kokemus ei varmasti anna vanhemmalle kuvaa kovin yksilöllisestä hoidosta.

Kerro vanhemmalle lapsen surusta!

Henkilökunnan vanhemmille antamassa palautteessa on myös tärkeää viestittää lapsen mahdollisesta surusta, joka myös syventää vanhemman omaa kiintymyksen tunnetta ja halua lohduttaa omaa lastaan.  Usein henkilökunta turhaan pelkää syyllistävänsä vanhempia haluamatta kertoa lapsen ahdistuksesta. Omana kokemuksena vanhempana muistan, miten vasta puolen vuoden päästä henkilökunta uskaltautui kertomaan lapseni hyvin voimakkaasta surusta ensimmäisen puolen vuoden aikana hoidon aloituksen jälkeen.

Hoidon alussa yksi pysyvä aikuinen!

Kuuluisa lapsipsykoanalyytikko Donald Winnicott jo aikoinaan totesi, miten tärkeää on esitellä ulkoinen maailma pienin annoksin lapselle ja edetä siinä pienin askelin, sillä muutoin erot tulevat liian pelottaviksi. Varhaiskasvatuksessa onkin tärkeää, että lapsella olisi mahdollisuus ainakin alussa yhteen pysyvään aikuiseen, joka on herkistynyt häneen tunnetasolla ja pystyy pitämään hänet ja hänen vanhempansa mielessään tarjoten yhden ihmisen samankaltaista hoivaa ja huolenpitoa jokaisena päivänä.

Sanaton lohduttaminen myös tärkeää!

Tunnetason herkistymisellä tarkoitan kokonaisvaltaista herkkyyttä.  Se on sanatonta ilmeillä, eleillä, äänensävyllä ja rytmillä lapsen tunneilmaisuun saman laatuisella affektilla vastaamista, jolloin lapsen ahdistus ja stressitaso laskevat. "Voi sinua pientä, sinulla on kova ikävä. Tämä kerrotaan äidille/isille, kun äiti tulee hakemaan. Onneksi saat olla tässä kainalossa turvassa. Haetaan äidin valokuva lokerosta, niin ikävä varmasti helpottaa".

Tunne jaetaan, sitten lohdutetaan ja viestitään, että pienokaisella on lupa ikävään ja se ennen pitkää helpottaa. Tämä tuo lapselle turvallisuutta. Kiintymyssuhdetta tukeva kasvatusta on myös se, että vanhemmasta puhutaan päivän aikana lapselle - katsotaan kuvia ja muistellaan vanhempia kaikin tavoin. Pieni lapsi pystyy pitämään vanhempansa mielessään vain jonkin aikaa mutta ei kokonaista pitkää päivää.

Perhosilmiö!

On myös inhimillistä, että päiväkodin kiireessä tulee tilanteita, jotka vaikuttavat siihen, ettei ole mahdollisuutta tarjota pysyvää ja emotionaalisesti ja jopa fyysisesti läsnä olevaa aikuista jokaiseen hetkeen. Kuitenkin hoidon aloitusvaiheessa pysyvän aikuisen vierellä olo olisi välttämätöntä. Kiireen keskellä yhteyden katkos saattaa tulla vaikkapa vaipan vaihtotilanteessa: Yksi työntekijä aloittaa työn, hänelle tulee puhelu, toinen jatkaa ja hetken päästä hän jo kiiruhtaa johonkin toiseen tilanteeseen. Sitten tulee kolmas hoitaja/opettaja, joka jatkaa toki tilanteen loppuun. Tätä kutsutaan kirjallisuudessa ns. perhosilmiöksi. Lapsi jää yksin ja putoaa aikuisen mielestä ja saa vain eri ihmisten lyhytkestoista huomiota, jonka jatkuvuus on katkeilevaa. Lapsen tärkeät kysymykset ovat: "Olenko huolenpidon arvoinen"? "Pysynkö sinun mielessäsi"? "Olenko arvokas sinulle"? Näihin kysymyksiin meidän pitäisi voida vastata: "Saat ja olet".

Alaotsikon alla puhun eroahdistuksesta ja miten sitä voi lieventää.

https://www.erkkaope.fi/442223099

Tässä vielä kotikäynnistä ja sen mahdollisesta toteuttamsesta. Oman kokemukseni mukaan kotikäynti on erittäin hyvä keino vähentää lapsen hoidon alun eroahdistusta.

https://www.erkkaope.fi/452911641